Näytä kaikki artikkelit

Päästöttömien kuljetusten raskaansarjalainen – tuhat kilometriä sähkökuorma-auton ratissa

Posti sai marraskuussa käyttöönsä ensimmäisen täyssähköisen kuorma-auton. Nyt sillä ajaa pääkaupunkiseudun kuljetuksia muun muassa Otto Kaartinen.

Kuljettaja Otto Kaartisen työvuoro alkaa vähän ennen aamuseitsemää. Kaartinen hakee kuorma-auton, lastaa jakelujärjestyksessä kyytiin yrityksille toimitettavat lavat ja ajaa kierroksen alueellaan Vantaalla. Hieman ennen lounasaikaa hän palaa Postin terminaaliin, ja iltapäivällä on vuorossa uusi kierros toimituksia ja noutoja. Kaartinen on ajanut Postin ensimmäistä sähköllä toimivaa kuorma-autoa muutaman viikon ajan. Kahdessa viikossa ajokilometrejä kertyi tuhat. Suomessa samanlaisia Volvon FL Electric -kuorma-autoja on liikenteessä vain muutamia.

Kuorma-auton akkukapasiteetti on 265 kilowattituntia ja toimintasäde noin 200 kilometriä. Kaartisella ajoa tulee vuoron aikana 65–80 kilometriä, joten latauksella ei tarvitse käydä kesken päivän. Jos tarvitsisi, siihen olisi Postin pääkaupunkiseudun terminaalissa kelpo puitteet. Uusi suurteholatausasema lataa tyhjän akun täyteen varaukseen puolestatoista kahteen tuntiin. “Akkua kuluu työvuoroni aikana 30–40 prosenttia, joten sitä ei ole tarvinnut ladata päivän aikana. Välilataukset vuoron aikana onnistuisivat kyllä helposti”, Kaartinen sanoo.

Lähes äänetön menopeli kiihtyy nopeasti

Kaartinen ei ollut aiemmin ajanut sähköautoa, ja pääsi kuljettajille järjestetyn koulutuksen testiajossa uudenkarhean kulkuneuvon kyytiin. Hytti on samanlainen kuin dieselkäyttöisessä Volvossa, joten kyytiin oli tuttu istua. Eron huomasi kaasua painaessa. “Odotin kuorma-autolta nopeutta ja hiljaisuutta, että se kiihtyisi nopeasti. Ja niin se kiihtyykin. Kun on dieselautoa hiljaisemmin ja nopeammin liikkuva peli, se lisää ajomukavuutta.” Kaartinen lisää, että hiljaisen menopelin ansiosta liikenteen äänet ja musiikin kuulee ajaessa hyvin. Toisaalta jalankulkijat ja muu kevyt liikenne on huomioitava entistä tarkemmin, sillä hiljainen kuorma-auto ei aina herätä heidän huomiotaan.

Sähkökuorma-auto jatkumoa kaluston sähköistämiselle

Postin tavoite on saada oman toimintansa päästöt nollaan vuoteen 2030 mennessä. Sähkökuorma-auto on jatkoa Postin panostuksille sähkökäyttöisten kulkuneuvojen lisäämiseksi kaikissa kokoluokissa. Ennen sähkörekkaa käyttöön otettiin lokakuussa 18 uutta sähköpakettiautoa. Perusjakelussa Suomen talouksista jo 40 prosenttia tavoitetaan sähkökäyttöisin kulkuneuvoin, sähkörahtiskootterista sähköpyörään. Kaartinen myöntää miettineensä alkuun, kestääkö sähköllä kulkeva kuorma-auto teknisesti ammattiajon vaatimuksia. Riittäisikö akku, miten kävisi pakkasella? “Yllätyin positiivisesti. Hyvä peli se on, kykenee ehdottomasti kaupunkiajoon. Muutama vuosi varmaankin vielä menee, että ollaan teknisesti siinä, että päästäisiin pidemmille maakuntamatkoille.” Kaartisen työtä sähkörekka ei ole juuri muuttanut. Hän tietää akun varauksen kestävän työvuoron ajot. Hän lastaa tavarat, ajaa suunnitellut matkat. Vuoron päätteeksi hän avaa sähkökuorma-auton latausluukut, kiinnittää kaksi latauspiuhaa ja tarkistaa, että lataus käynnistyy.

Postin päästövähennykset palkittiin maailmalla – lue voitostamme World Sustainability Awards -kilpailussa.