Logistiikassa oikean kumppanin valinta kannattaa monella tapaa. Kumppanin kanssa on mahdollista miettiä kokonaisvaltaisia logistiikan ratkaisuja, jotka parantavat koko toimitusketjun tehokkuutta, ennakoitavuutta, joustavuutta ja asiakaskokemusta. Parhaimmillaan logistiikka nousee näin yrityksen liiketoiminnan kehittämisen keskiöön.

Artikkeli tiivistettynä:
Logistiikka kehittyy operatiivisesta suorittamisesta strategiseksi kumppanuudeksi, jossa yhdessä kehitetään prosesseja, dataa, palvelutasoa ja toimitusketjun läpinäkyvyyttä.
Oikea kumppani mahdollistaa joustavat palvelumallit, kustannustehokkuuden sekä lisäarvopalvelut kuten pienkokoonpanon, viimeistelyn ja asennukset.
Teknologia, automaatio ja data tuovat merkittäviä hyötyjä, mutta kehitys lähtee aina liiketoiminnan tarpeista ja toteutuu parhaiten asiakkaan, logistiikkakumppanin ja teknologiatoimijoiden yhteistyönä.
Perinteinen ajatus logistiikasta sujuvina kuljetuksina ja toimivana varastointina on edelleen oleellinen osa logistisia toimintoja, mutta logistiikka mahdollistaa nykyään myös paljon enemmän. Nykypäivänä logistiikkatoimija on yhä useammin yrityksen kumppani, joka auttaa kehittämään koko toimitusketjua yhdessä asiakkaan kanssa.
Kumppani ei toteuta vain yksittäisiä suoritteita, vaan osallistuu prosessien, resurssien, tilankäytön, datan ja palvelutason kehittämiseen. Näin logistiikan rooli muuttuu operatiivisesta suorittamisesta kohti strategista kumppanuutta.
Palvelut asiakkaan tarpeen mukaan
Oikean kumppanin avulla logistiikan palvelut voidaan järjestää joustavasti joko asiakkaan omissa tai logistiikkakumppanin tiloissa, tai näiden yhdistelmänä. Monelle yritykselle toimivin ratkaisu on malli, jossa tuotannon kannalta kriittiset toiminnot pidetään lähellä omaa toimintaa ja muu tekeminen keskitetään kumppanin tiloihin.
Asiakkaan tiloissa logistiikkakumppani voi vastata esimerkiksi materiaalivirroista eli saapuvan tavaran käsittelystä, valmiiden tuotteiden pakkaamisesta ja lähettämisestä sekä prosessien päivittäisestä johtamisesta.
“Yksi keskeisimmistä tavoitteista on, että asiakkaan oma henkilöstö voi keskittyä omaan ydintekemiseensä”, Markku Viljanen Postin varastointi- ja logistiikkapalveluista kertoo.
Samalla kiinteitä kustannuksia voidaan muuttaa joustavammiksi. Kun logistiikan resurssit mitoitetaan tarpeen mukaan, kustannukset seuraavat paremmin todellista tekemistä ja volyymeja.
”Postin kaltainen toimija voi tarjota valtavasti tukea logistiikan kehitykseen. Pystymme auttamaan todella paljon esimerkiksi sisälogistiikkaprosessien kehittämisessä,” Viljanen lisää.
Lisäksi logistiikassa voidaan tehdä yhä enemmän sellaista työtä, joka voidaan toteuttaa asiakkaan tuotantolaitoksen sijaan materiaalivirran solmukohdassa ja joka tuottaa asiakkaalle lisäarvoa jo ennen kuin itse tuote päätyy loppukäyttäjälle. Tällaisia toimintoja voivat olla esimerkiksi pienkokoonpano, asennukset sekä tuotteiden viimeistely.
Läpinäkyvyys tehostamisen ytimessä
Logistiikkaprosessien kehittäminen läpinäkyvämmiksi on yksi yhteiskehittämisen tärkeimmistä tavoitteista. Yritykset hyötyvät yhä ennakoivammasta toimitusketjun tilannekuvasta. Reaaliaikainen tieto auttaa havaitsemaan häiriöitä ajoissa, seuraamaan palvelutasoa ja reagoimaan muutoksiin nopeasti.
Kun tieto materiaalivirroista, kapasiteetista, toimituksista ja poikkeamista on näkyvissä, päätöksiä voidaan tehdä paremmin ja nopeammin.
Yhteinen, avoin näkymä tavoitteisiin, mittareihin ja kehitysprojekteihin edistää myös asiakkaan ja logistiikkakumppanin yhteistyön muuttumista jatkuvaksi kehittämiseksi yksittäisten parannusten sijaan.
Teknologia kehityksen vauhdittajana
Teknologia, data ja automaatio muuttavat logistiikkaa nopeasti, mutta niiden arvo syntyy vasta silloin, kun ne ratkaisevat todellisia tarpeita. Kumppanin kanssa toimiminen mahdollistaa uusien teknologioiden hyödyntämisen ilman omia isoja investointeja.
Esimerkiksi konenäköä ja videoanalytiikkaa voidaan hyödyntää varastohyllyjen täyttöasteen, vapaan lattiatilan tai lavojen liikkumisen seuraamiseen. Tekoäly voi automatisoida havaintoja, parantaa turvallisuutta tunnistamalla poikkeamia sekä auttaa materiaalien tunnistamisessa ja ohjaamisessa oikeisiin prosesseihin. Näin henkilöstön työaikaa vapautuu muuhun.
Robotiikan käyttöönotto pakottaa lisäksi usein tarkastelemaan koko yrityksen toimintamallia uudelleen. Jotta automaatio toimii tehokkaasti, prosessien, datan ja toimintatapojen täytyy olla kunnossa. Parhaimmillaan robotiikan käyttöönotto voikin vauhdittaa laajempaa kehitystä, kun yritys joutuu selkeyttämään tekemistään ja rakentamaan toiminnasta ennakoitavampaa.
Kehitys lähtee liiketoiminnan tarpeista
Eri toimialoilla tarpeet vaihtelevat paljon, joten kehitystyö kannattaa aina aloittaa liiketoiminnan tarpeista ja perusasioiden kuntoon saattamisesta, ei itse teknologiasta.
Tulevaisuudessa teknologia tukee työtä monin tavoin, mutta vastuu päätöksenteosta, reagoinnista ja kehittämisestä pysyy edelleen ihmisellä.
Juuri siksi logistiikan kehittäminen kumppanuuden kautta kannattaa: parhaat tulokset syntyvät yhteistyössä asiakkaan, logistiikkakumppanin ja teknologiakumppaneiden välillä.
Kuuntele lisää aiheesta Postin Posticast-podcastista.
Posticast avaa logistiikan murrosta ja sen vaikutuksia yritysten kilpailukykyyn. Jaksot käsittelevät kaksoissiirtymää, verkkokaupan kasvua, kiertotalouden mahdollisuuksia, kuljetustapojen ja logistiikkakeskusten kehitystä sekä huoltovarmuutta muuttuvassa maailmassa. Posticastia juontaa toimittaja Anna Perho, ja vieraina kuullaan logistiikka-alan huippuasiantuntijoita Postilta ja muista edelläkävijäyrityksistä.
