Näytä kaikki artikkelit

Järjestöjen printtilehdet lisäävät suosiotaan

Ammatti- ja järjestölehdillä on edelleen tärkeä rooli oman alan tietolähteenä. Korona-aika on lisännyt niiden lukemista entisestään, selviää tuoreesta tutkimuksesta.

Ammatti- ja järjestölehdillä on edelleen tärkeä rooli oman alan tietolähteenä. Korona-aika on lisännyt niiden lukemista entisestään, selviää tuoreesta tutkimuksesta.

Aikakausmedian yhdessä JHelske Researchin kanssa toteuttamassa tutkimuksessa selvitettiin 20 ammatti- ja järjestölehden lukijoiden mielipiteitä omasta lehdestään. Yli 12 000:sta tutkimukseen vastanneesta lukijasta 20 prosenttia kertoi korona-ajan lisänneen oman lehden lukemista. Vain neljä prosenttia kertoi lukeneensa vähemmän.

Tutkimuksen mukaan syitä lukemiseen käytetyn ajan kasvulle olivat etätöiden myötä lisääntynyt vapaa-aika, halu saada tietoa pandemian vaikutuksista omaan alaan sekä vertaistuen tarve uudessa tilanteessa.

 Järjestölehdillä on tärkeä tehtävänsä jäsenistön sitouttajana ja kohdennetun viestinnän välineenä. Järjestöt ovat Postille tärkeä asiakasryhmä, jonka kanssa käymme vuoropuhelua sen varmistamiseksi, että laadukkaat printtituotteet tavoittavat lukijat jatkossakin, sanoo Postin Postipalveluiden liiketoimintajohtaja Petri Hirvonen.

Kohdennettua tietoa

Tutkimukseen vastanneista 77 prosenttia kertoi lukemansa lehden olevan tärkeä alan tiedonlähde. Usein ammatti- ja järjestölehti on ainoa julkaisu, josta saa ajantasaista ja syventävää tietoa tietystä aiheesta omalla äidinkielellä. Täysin uudenlaisessa pandemia-ajan tilanteessa juuri omaan ammattiin soveltuvaa täsmätietoa kaivataan erityisen paljon.

Itse näkisin myös kaikkien painotuotteiden käytännön etuna sen, että ne tarjoavat erityisesti korona-aikana etätöitä tekeville hengähdyshetken tietokoneruudun ja digitaalisten medioiden ääreltä, Hirvonen lisää.

Hänen mukaansa Posti on ollut pitkäaikainen kumppani järjestöille valtakunnallisessa viestinvälityksessä, myös päivittäispostitusten ja esimerkiksi monikanavaisen laskutuksen osalta. Jatkossa on tärkeää ymmärtää entistä paremmin, mihin järjestökenttä on kehittymässä.

Haluamme auttaa järjestöjä toimimaan myös muuttuvassa digitaalisessa mediaympäristössä, esimerkiksi uuden tyyppisen kohdennetun viestinnän avulla, Hirvonen lisää.

Tutustu myös artikkeliimme Kohdennettu viestintä avuksi järjestöjen varainhankintaan ja jäsenkatoon.