Posti jakaa kirjeitä ja lehtiä yhä enemmän jo aamuvarhaisella samalla kun jaetaan päivän tuore sanomalehti. Tämä vuoropäiväjakelua koskeva muutos alkaa muun muassa Espoossa 7. huhtikuuta, Jyväskylässä 5. toukokuuta ja Helsingissä 2. kesäkuuta.
Miksi tällainen ratkaisu, Postipalvelujen tuotantojohtaja Mikko Hoikkala?
Tämä on osa sitä muutosta, jonka kaikki näemme. Printtipostia lähetetään yhä vähemmän palvelujen digitalisoituessa. Kehittämällä ja rytmittämällä jakeluamme voimme tarjota edelleen näitä perinteisiä palveluja koko Suomessa.
Miten iso muutos printtipostin väheneminen on?
Paperinen posti vähenee koko ajan. Kymmenessä vuodessa siitä on hävinnyt noin 70 prosenttia. Myös valtiolla on omat digihankkeensa, jotka vähentävät printtipostia huomattavasti. Vastaamme tilanteeseen näillä jakelutapojen muutoksilla, mutta myös kehittämällä palvelujamme muutoin. Kehitämme uusia palveluja kirjeitä ja kohdennettua markkinointia lähettävien yritysten kanssa. Myös OmaPostin digitaalinen postilaatikko on palvelu, joka nousee koko ajan tärkeämmäksi suomalaisten arjessa.

Monilla alueilla on käytössä vuoropäiväjakelu. Mitä se tarkoittaa?
Vuoropäiväjakelussa jaamme ns. päiväpostia eri postinumeroalueilla vuoropäivin, kahden tai kolmen päivän välein. Jos vähennämme päiväpostin jakelupäiviä, täydennämme samalla jakelua juuri tuolla aamuvarhaisella tapahtuvalla jakelulla. Näin ollen lähetykset ehtivät sovitun mukaisesti perille. Posti kulkee jatkossakin, huolta ei siis tarvitse kantaa. Tärkeät kirjeet ja lehdet löytävät perille sovitusti.
Mitä jakelupäivien muuttuminen tarkoittaa postinsaajalle?
Postinsaaja saa edelleen esimerkiksi päivittäin ilmestyvän sanomalehden ajallaan. Joidenkin tilattujen sanomalehtien ja aikakauslehtien jakeluaikoihin saattaa tulla muutoksia. Lehti voi tulla eri viikonpäivänä ja eri kellonaikaan kuin ennen. Posti sopii aikatauluista aina lehtikustantajan kanssa, jotka viestivät tilaajiaan mahdollisista muutoksista.
Kaiken kaikkiaan muutokset näkyvät postinsaajalle erittäin vähän. Kirjeitä tulee koteihin keskimäärin vain kerran kuukaudessa.
Täytyy lisätä, että nämä muutokset koskevat Postin tekemään jakelua. Esimerkiksi lehtiä ja yritysten lähettämiä kirjeitä jakaa Suomessa 14 muutakin jakeluyritystä.

