Postin palvelut laajenevat Uusikaarlepyyssä, kun alueen ensimmäinen Postin ulkoautomaatti aukeaa Salen piha-alueelle (Topeliuksenpuistikko 5) 27. lokakuuta. Ulkoautomaatissa on 50 lokeroa paketeille. Myös toinen automaatti on pian asiakkaiden käytössä, sillä avaamme 27. lokakuuta 50 lokeron ulkoautomaatin S-market Uusikaarlepyyn piha-alueelle (Frillmossantie 1). Postin kotimaiset ulkoautomaatit on kehitetty yhteistyössä suomalaisten teknologiakumppaneiden kanssa, ja ne sopivat Suomen ilmastoon. Energian automaatti saa akuista, eikä se tarvitse erillistä verkkovirtaan kytkemistä tai tietoliikennekaapelointeja. ”On hienoa, että saamme Uusikaarlepyyhyn lisää suosittuja Postin pakettipalveluja. Uusista ulkoautomaateista voi noutaa ja lähettää valmiiksi maksettuja paketteja kätevästi kellon ympäri”, Postin verkostopäällikkö Sanna Kesänen kertoo. Valtaosa asiakkaista käy nykyään Postissa noutamassa paketin, ja automaatti on noutotavoista suosituin. Oma paketti saapuu automaattiin, kun sen valitsee noutopaikaksi verkkokaupassa.
Palvelemme ympäri Suomea yli 2000 automaatilla ja noin 1100 henkilökohtaisella palvelupisteellä. Automaattien lokeroita meillä on jo 165 000. Kaikkien Postien ja automaattien aukioloajat ja sijainnit voi tarkistaa osoitteesta posti.fi/kartta.
