posti logo
Ajankohtaista Postilla

Kolin kansallismaisema äänestettiin vuoden kauneimmaksi postimerkiksi

26.2.2024

Suomalaiset ovat äänestäneet vuoden 2023 kauneimmaksi postimerkiksi Stiina Hovin suunnitteleman merkin, joka kuvaa Kolin kansallismaisemaa auringonlaskun aikaan. Postimerkin valokuvan on ottanut Jani Riekkinen.

Toiseksi kauneimmaksi äänestettiin Saaristomerta kuvaava postimerkki, joka julkaistiin samassa Kansallismaisemat-rullapostimerkissä kuin Koli-merkki. Saaristomeri-merkin on valokuvannut Anna Saarinen.

Äänestyksen kolmannelle sijalle nousi Hanna-Maria Mainelakeuden kuvittama ystävänpäiväpostimerkki, jossa nähdään joutsenia hempeissä sävyissä. Merkin graafisen suunnittelun teki Paula Salviander.

Kärkipään merkkien äänet jakautuivat tasaisesti

Suomen kauneinta postimerkkiä pystyi äänestämään Postin verkkosivuilla ja postikortilla. Äänestyksessä annettiin yhteensä 20 366 ääntä, joista 14 prosenttia voittajamerkille. Kärkipäähän sijoittuneiden postimerkkien saamat äänet jakautuivat varsin tasaisesti. Kaikki viisi julkaistua ystävänpäiväpostimerkkiä sijoittuivat kahdeksan kauneimman merkin joukkoon.

”Maisemia kuvaavat postimerkit ovat suosittuja ja sijoittuneet perinteisesti kärkisijoille kauneimman postimerkin äänestyksessä. Kolia pidetään yleisesti Suomen tunnetuimpana ja kuvatuimpana ikonisena maisemana, joten merkin menestys oli ennakoitavissa”, Postin Design Manager Tommi Kantola kertoo.

Kansallismaiset ovat kuvia suomalaisten sielusta

Voittajapostimerkin suunnitelleen Stiina Hovin mielestä kansallismaisemat ovat omalla tavallaan kuvia suoraan suomalaisten sielusta.

”On sykähdyttävää ajatella, että jo esi-isämme haltioituivat Kolin näkymiä katsoessaan. Olen ylpeä ja iloinen siitä, että kansallismaisemaa esittävä merkki äänestettiin Suomen kauneimmaksi. Upea luontomme ansaitsee täyden tunnustuksen myös tällä saralla”, Hovi sanoo.

Merkkien kuvia: https://digilibrary.emmi.fi/l/hNR9rNScwC8S

Suomen kaunein postimerkki 2023 -äänestyksen top 10 Sija Postimerkki Suunnittelija Äänet 1. Kansallismaisemat, Koli Stiina Hovi 2778 2. Kansallismaisemat, Saaristomeri Stiina Hovi 2431 3. Tärkeä ystävä, joutsenet Hanna-Maria Mainelakeus 2281 4. Tärkeä ystävä, kissat Hanna-Maria Mainelakeus 1975 5. Tärkeä ystävä, oravat Hanna-Maria Mainelakeus 1550 6. Tärkeä ystävä, metsäkauris ja jänis Hanna-Maria Mainelakeus 1179 7. Kukkien kieli Kreetta Järvenpää 800 8. Tärkeä ystävä, koirat Hanna-Maria Mainelakeus 770 9. Kukkien kieli Kreetta Järvenpää 717 10. Kansallismaisemat, Pallastunturit Stiina Hovi 693

Jaa: