Postinjakelun laatu ylitti alkuvuonna Viestintäviraston vaatimukset – uhkasakolle ei tarvetta

16.03.2017

Postin suorittama postinjakelu toteutui sekä tammi- että helmikuussa Viestintäviraston asettamien vaatimusten mukaisesti. Viisipäiväinen yleispalvelukirjeiden jakelu toteutui alkuvuonna 99,9-prosenttisesti.

Viestintäviraston vaatimuksen mukaan jakamattomien yleispalvelukirjeiden prosenttiosuus ei saanut tammikuussa ylittää kuukausitasolla 0,4 %. Postin raportointi osoittaa, että viisipäiväiselle yleispalvelukirjeiden jakelulle asetettu vaatimus 99,6 %:n laatutasosta ylittyi selvästi. Helmikuussa postijakelun toteuma oli 99,90 % ja tammikuussa 99,86 %.

Myös joulukuussa postinjakelun taso ylitti Viestintäviraston vaatimuksen. Jakeluvelvoitteen toteuma joulukuussa oli 99,88 %.

- Lähes sadan prosentin tulos on erinomainen työssä, johon vaikuttavat myös ulkoiset olosuhteet. Henkilöstömme on tehnyt jälleen hyvää työtä talven vaihtelevissa olosuhteissa eri puolilla Suomea, kiittää Postin kirje- ja suoramarkkinointipalveluista vastaava johtaja Kaj Kulp.

Kulp kiittää myös asiakkaita luottamuksesta. Hän toteaa, että kesällä ja syksyllä 2016 jakelussa oli valitettavia ajoittaisia alueellisia häiriöitä, joihin puututtiin korjaustoimilla. Jakeluvelvoite on kuitenkin toteutunut yli 99 %:n tasolla syyskuusta lähtien.

Viestintäviraston nykyinen vaatimus on erittäin vaativa. Käytännössä se tarkoittaa, että Suomen jokaisessa postinumerossa saa jäädä jakamatta korkeintaan yksi postimerkillä varustettu kirje viikossa. Vuosittain yleispalvelukirjeitä jaetaan Suomessa noin 100 miljoonaa kappaletta.

- Liki 100-prosenttinen toimintavarmuus on edellyttänyt Postilta laajoja varajärjestelyjä, jotka ovat aiheuttaneet merkittäviä kustannuksia, toteaa Kulp.

Kesällä 2017 voimaan tulevassa postilaissa laatumäärittely muuttuu

Eduskunta on parhaillaan uudistamassa postilakia. Lakiesityksen mukaan yleispalvelukirjeiden jakelu jatkuisi edelleen viitenä päivänä, mutta samalla yleispalvelun laatustandardia ollaan keventämässä, koska sähköisen viestinnän yleistyessä tarve viisipäiväiselle jakelulle on vähentynyt.

- Jokaista kotitaloutta kohden on jaettavana keskimäärin alle yksi yleispalvelukirje viikossa. Siten viisipäiväisen jakeluvelvoitteen sekä kirjeiden kulkunopeuden ylläpitäminen tilanteessa, jossa jaettavaa ei ole jokaisena päivänä, ei ole taloudellista kestävää, todetaan lakiesityksessä.

Kulp korostaa Postin haluavan ylläpitää mahdollisimman laadukasta postinjakelua myös jatkossa. Lainmuutoksen jälkeen riittävänä laatuna pidetään 96 %:n toteumaa jaettavista lähetyksistä.

- On tärkeää, että postilain uudistuksessa huomioidaan sähköisen viestinnän voimakas lisääntyminen sekä asiakkaiden tarpeiden muutokset. Sääntelyä keventämällä mahdollistetaan kohtuuhintaisen yleispalvelun ylläpito ja ylipäätään yleispalvelun säilyminen koko maassa ilman valtion tukea. Kirjejakelussa lainsäädännön pitäisi olla tasapuolista. Postin kilpailijat voivat vapaasti jakaa postia missä ja milloin tahansa ilman tiukkoja velvoitteita, joita Postille on asetettu, sanoo Kulp.

Faktaa yleispalvelusta ja postinjakelusta

  • Postilaki velvoittaa yleispalveluvelvollisen postiyrityksen keräilemään ja jakamaan yleispalvelukirjeet vähintään kerran päivässä viitenä arkipäivänä viikossa, arkipyhiä lukuun ottamatta. Laki ei määrittele jakelulle kellonaikaa.
  • Yleispalvelun viiden päivän jakeluvelvoite koskee vain postimerkillä maksettuja kirjeitä ja kortteja. Viisipäiväinen velvoite ei koske muita lähetyksiä, kuten yrityskirjeitä, sanomalehtiä ja aikakauslehtiä.
  • Kaikki muut toimijat Postia lukuun ottamatta voivat jakaa haluamaansa postia missä ja milloin tahansa.
  • Kulkunopeudella mitattuna postinjakelu on lain vaatimalla tasolla. Vuonna 2016 2. luokan kirjeistä 96,3 % oli perillä kirjeen jättöpäivästä toisena päivänä, kun laki edellyttää 95 %:n tasoa.

Postin tiedote 7.11.2016: Postinjakelu toteutuu jo lähes 100-prosenttisesti - uhkasakko perusteeton