posti logo
Pride-postimerkki juhlistaa erilaisuutta ja tasa-arvoa – ”Marssimme, jotta tulisimme nähdyksi ja ymmärretyksi”
Ajankohtaista Postilla

Pride-postimerkki juhlistaa erilaisuutta ja tasa-arvoa – ”Marssimme, jotta tulisimme nähdyksi ja ymmärretyksi”

  • Postimerkit

27.4.2026

Posti julkaisee 6.5. Eero Lampisen suunnitteleman Pride-postimerkin, jossa marssii kirjava joukko sateenkaarilipun väreissä. Postimerkillä juhlistetaan yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia.

”Pride ei pelkästään kannusta suvaitsemaan erilaisuutta, vaan juhlistaa sitä. Pride on myös tilaisuus muistaa ja kunnioittaa heitä, jotka ovat taistelleet oikeuksiemme puolesta”, Eero Lampinen sanoo.

38-vuotias kuvittaja on ollut aina kiinnostunut marginaalihahmoista ja -ilmiöistä. Kutsu suunnittelemaan Pride-aiheinen postimerkki olikin hänelle innostava asia.

”Kuvien tekeminen on rinnakkaisen todellisuuden rakentamista pala palalta, niihin voi luoda dystopian tai utopian. Pitää pysyä positiivisena, ja postimerkkini edustaakin utopiaa. Hahmojen ajatusmaailmat voivat olla ristiriitaisia keskenään, mutta siitä huolimatta täytyy pystyä marssimaan yhdessä”, Lampinen kuvaa.

Postimerkin suunnittelu oli isompiin kuviin tottuneelle Lampiselle uutta.

”Oli uudenlainen haaste mahduttaa koko sateenkaarivähemmistöjen kirjo pieneen postimerkkiin. Silti sen tuli olla selkeä ja nopeasti tulkittava.”

Postimerkissä marssivat hahmot muodostavat sateenkaarilipun värit. Tyyli on psykedeelinen, johon Lampinen on hakenut innoitusta 1960-70-luvuilta. Ensimmäiset Pride-kulkueet marssittiin jo 70-luvun alussa Yhdysvalloissa.

”Erilaisten ihmishahmojen piirtäminen yksityiskohtineen oli mielekästä. Heissä on viitteitä esimerkiksi suomalaisen sateenkaarihistorian ikonista, Tom of Finlandista sekä drag queeneista. Kengät ovat isossa roolissa, sillä haluan korostaa toisen jalkoihin asettumista. Nykyisessä maailmantilanteessa toisen kokemuksen ja näkökulman ymmärtäminen olisi tärkeätä.”

Pride-marsseista on Lampisella paljon kivoja muistoja, sillä hän on nuoresta asti osallistunut useisiin kulkueisiin Helsingissä ja myös muissa kaupungeissa.

Sarjakuvakoulu ja piirretyt innostivat alalle

Eero Lampinen on opiskellut muun muassa Torkkelin taidelukiossa ja Berliinin taidekoulussa sekä Taideteollisessa korkeakoulussa graafista suunnittelua.

Ura kuvien parissa oli selvää jo nuorelle Eerolle, joka innostui lapsena etenkin Disneyn piirretyistä ja myöhemmin Anime-elokuvista.

”Asuimme Brysselissä, kun olin lapsi. Kävin sarjakuvakoulua lauantaisin ja pienestä pitäen katsoin paljon televisiota. 2002 kävin ensimmäistä kertaa animaatiofestivaaleilla Brysselissä, näin Anime-elokuvan ja se avasi innostuksen niihin. Erilaisten animaatiotyylien vaikutus näkyy edelleen kuvitustöissäni. ”

Lampisen mielestä kuvittajan työn arvo vain korostuu nykyisin, kun tekoälyllä on kenen tahansa helppo tehdä kuvia.

”He, jotka käyttävät tekoälyä kuvitusten tekemiseen, käyttäisivät joka tapauksessa kuvapankkeja. He, jotka arvostavat kuvittajan näkemystä, tilaavat töitä ammattilaisilta edelleen.”

Lampinen on tehnyt urallaan paljon kuvituksia lehtiin. Viime aikoina hän on tehnyt paljon pakkauskuvituksia, muun muassa viinipulloihin ja kosmetiikkaan. Uutta on keskittyminen isompien taulujen maalaamiseen; työn alla on näyttely B-galleriaan Turkuun lokakuussa.

Jaa: