Näytä kaikki tiedotteet

Tutkimus: Yli kaksi ja puoli miljoonaa suomalaista ostaa joululahjansa verkosta

Yli kaksi ja puoli miljoonaa suomalaista aikoo tänä vuonna hankkia joululahjoja verkkokaupasta, kertoo Postin tuore tutkimus. Verkkokaupan ennätysvuoteen kuluttajia siivittää valinnanvapaus ja helppous. Koronapandemian aikana myös ostamisen turvallisuus ja väkijoukkojen välttely ovat nousseet tärkeään rooliin.

Verkkokaupan ennätysvuosi huipentuu jouluun. Yli 2,5 miljoonaa suomalaista eli 57 % Postin tuoreeseen tutkimukseen vastanneista kertoo ostavansa joululahjoja verkosta. Heistä yli 700 000 kertoo jo tilanneensa paketteja tulevaksi jouluksi. Tutkimus toteutettiin marraskuun lopussa ja siihen vastasi yli tuhat suomalaista. Verkkokaupassa kuluttajia viehättää erityisesti vapaus tehdä ostokset juuri silloin kuin itselle sopii. Vapauden mainitsee tärkeimmäksi syyksi 67 % vastaajista. Seuraavaksi tärkeimmät syyt asioida verkossa ovat turvallisuus ja väenpaljouden välttely (56 %) sekä helppous ja ajansäästö (56 %). Myös stressittömyyden ja jonojen välttämisen mainitsee lähes puolet (48 %) vastaajista. Tutkimuksen tulokset ilahduttavat mutta eivät yllätä Postin paketti- ja verkkokauppapalveluiden liiketoimintajohtaja Tommi Kässiä: ”Tämä on sen kehityksen mukaista, jota tänä vuonna olemme nähneet ja johon olemme varautuneet alkuvuodesta lähtien. Koronapandemia on vauhdittanut entisestään kuluttajien intoa ostaa verkkokaupoista. Itseäni ilahduttaa erityisesti kuluttajien innostus tilata kotimaisista verkkokaupoista, se on näinä haastavina aikoina erityisen tärkeää,” Kässi sanoo. Joulun pakettiennätys rikkoontunee taas Joulusesonki on Postilla käynnissä vilkkaampana kuin koskaan: Black Friday-viikolla käsiteltiin yhteensä 1,5 miljoonaa pakettia. Tommi Kässi uskoo, että ennätyslukemat rikotaan vielä ennen joulua. ” On ihan mahdollista, että viikon pakettimäärä on lähellä kahta miljoonaa. Olemme varautuneet tähän pakettivyöryyn muuan muassa ottamalla käyttöön seitsemänpäiväisen jakelun, perustamalla lisää noutopisteitä ja innovoimalla uusia ratkaisuja, kuten Seinäjoelle avattu pakettien drive-in -noutopiste sekä kotiinkuljetuksen yhteydessä koronaturvallinen paketin jättö ovelle -palvelu. Toiveemme asiakkaille on, että paketit noudettaisiin mahdollisimman pian saapumisilmoituksesta, jotta tästä ruuhkasta selvitään parhaalla mahdollisella tavalla.” Yli puoli miljoonaa suomalaista, eli tutkimuksessa 12 % kaikista vastaajista uskoo, että koronapandemia on muuttanut verkkokaupasta ostamista pysyvästi. Myös Postilla uskotaan tähän: osa joulun väliaikaisista noutopisteistä on tarkoitus muuttaa pysyviksi noutopisteiksi ja pakettiautomaattiverkoston voimakas kasvattaminen jatkuu myös ensi vuonna. Postin teettämä kyselytutkimus toteutettiin IROResearch Oy:n valtakunnallisessa kuluttajapaneelissa 17.-26.11.2020 ja siihen osallistui yhteensä 1 000 vastaajaa.