Näytä kaikki tiedotteet

Postin palvelut juhlapyhien aikaan

Posti haluaa varmistaa sujuvan joulun kaikille asiakkailleen. Meillä on lähes 3 300 palvelupistettä ympäri Suomen, joista lähes 2 300 on automaatteja ja noin 1 000 on henkilökohtaisen palvelun pistettä. Palvelupisteverkosto koostuu sekä Postin omista myymälöistä että kumppaneidemme hoitamista palvelupisteistä ja automaateista.

Kumppaneiden hoitamista posteista valtaosa on kauppojen ja muiden liikeyritysten ylläpitämiä, ja ne palvelevat joulun, uudenvuoden ja loppiaisen aikaan omien aukioloaikojensa mukaan.

Kaikkien palvelupisteidemme sijainnit ja aukioloajat: posti.fi/kartta

Kaikki joulunajan postituksiin liittyvät tiedot: posti.fi/joulu

Postin omien myymälöiden aukioloaikoja pidennetty

Joulun alla Postin omat myymälät Helsingissä, Espoossa ja Jyväskylässä palvelevat tavallista pidemmin aukioloajoin. Postin omat myymälät ovat avoinna ennen joulua arki-iltaisin kello 21 saakka, lauantaina kello 10–18 ja sunnuntaina kello 12–16. Jouluaattona 24.12. Postin omat myymälät ovat kiinni.

Myös joulun ja vuodenvaihteen pyhäpäivät tuovat aukioloaikoihin muutoksia. Joulupäivänä ja tapaninpäivänä 25.–26.12. Postin omat myymälät on suljettu. Uudenvuodenaattona 31.12. omat myymälät ovat avoinna kello 18 saakka. Uudenvuodenpäivänä 1.1. ja loppiaisena 6.1. omat myymälät on suljettu.

Joulupukin pääposti palvelee Napapiirillä loppiaiseen 6.1. saakka joka päivä (ma–su) kello 9–19.

Väliaikaiset noutopisteet ovat pääosin auki vuoden loppuun asti

Olemme myös avanneet sesongin ajaksi 101 väliaikaista noutopistettä ympäri Suomen. Osa väliaikaisista noutopisteistä on Postin omia, osan toiminnasta taas vastaavat kumppanit. Väliaikaiset noutopisteet sijoitetaan suosituimpien automaattien lähelle, jolloin paketin hakijalla on mahdollisimman lyhyt matka väliaikaiselle noutopisteelle alkuperäisen automaatin ollessa täynnä.

Väliaikaiset noutopisteet sulkeutuvat vaihtelevasti, osa 23.12., osa vuoden loppuun mennessä ja osa jatkaa toimintaansa sesongin jälkeenkin. Pääosa väliaikaisista noutopisteistä sulkeutuu vuoden loppuun mennessä. Aukiolot on hyvä tarkistaa osoitteesta posti.fi/kartta, josta löytyvät kaikki Postin palvelupisteet.

Postinjakelu juhlapyhinä

Postinjakajat jakavat päivän postit normaalisti vielä torstaina 23.12. Joulunpyhinä 24.–26.12. ja udenvuodenpäivänä 1.1. sekä loppiaisena 6.1. päiväpostia ei jaeta. Varhaisjakelua tehdään kaikkina muina päivinä paitsi joulupäivänä ja tapaninpäivänä 25.–26.12. sekä uudenvuodenpäivänä 1.1.