Näytä kaikki tiedotteet

Kuluttajat valitsivat Postin Suomen vastuullisimmaksi paketti- ja logistiikkabrändiksi

Suomalaiset kuluttajat ovat valinneet Postin vastuullisimmaksi paketti- ja logistiikkabrändiksi vuoden 2022 Sustainable Brand Index™ -tutkimuksessa. Tutkimus perustuu kuluttajien näkemyksiin ja arvioon brändien vastuullisuudesta. Postin voittamassa kategoriassa olivat mukana lisäksi Matkahuolto, Bring, DB Schenker, DHL ja PostNord. 

"Olemme tehneet työtä vastuullisuuden eteen jo pitkään ja olemme todella otettuja siitä, että suomalaiset kuluttajat ovat sen huomanneet. Tämä on ennen kaikkea tunnustus jokaiselle 21 000 postilaiselle sekä kumppaneillemme siitä jokapäiväisestä arjen työstä, jolla vastuullisuus muuttuu konkretiaksi. Jatkamme määrätietoista työtämme sen eteen, että voimme toimia täysin päästöttömästi ja siten, että ihmisillä on hyvä olla. Maailma ei ole valmis vaan työ jatkuu", sanoo Postin vastuullisuusjohtaja Noomi Jägerhorn.  

Posti on tehnyt pitkään työtä vastuullisuuden eteen. Ensimmäinen tasa-arvo-ohjelma laadittiin vuonna 1978 ja ympäristöohjelma 1999. Sähköautoilu alkoi 80-luvulla.  

Aiemmin tällä viikolla julkaistussa tuoreessa vastuullisuusraportissa kerrotaan muun muassa kuinka Postin omia päästöjä on saatu vuodesta 2011 alkaen pudotettua jo 60 prosenttia. Postilla on tällä hetkellä jo noin 1600 sähköistä ajoneuvoa. Uusiutuvia polttoaineita ja sähköä käyttävillä autoilla ja rekoilla ajettiin viime vuoden aikana 12,6 miljoonaa kilometriä. Raportin sisältöön voi tutustua tarkemmin täällä

Euroopan laajin vastuullisuuteen keskittyvä bränditutkimus Sustainable Brand Index selvittää kuinka vastuullisina kuluttajat eri brändejä pitävät. Vuonna 2022 kahdeksassa maassa tehtyihin haastatteluihin osallistui lähes 70 000 kuluttajaa. Suomesta vastaajia oli 9 150. Kaikkiaan tutkimuksessa arvioitiin yli 1500 brändiä 35 toimialalta. Jokaista brändiä on arvioinut vähintään tuhat kuluttajaa. 

Sustainable Brand Index -tutkimus pohjautuu YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin, ja siinä on otettu huomioon sekä ympäristö- että sosiaalinen vastuu. Haastattelut tehtiin 16–75-vuotiaille kuluttajille joulukuun 2021 ja tammikuun 2022 välisenä aikana. Tutkimus on toteutettu Suomessa vuosittain vuodesta 2013 lähtien ruotsalaisen SB Insight Ab:n toimesta. Saat täältä lisätietoja Suomen Sustainable Brand Index- tutkimuksen tuloksista.