Näytä kaikki tiedotteet

Postipalvelut: Postia jaetaan kevennetysti jatkossa tiistaisin ja torstaisin 1. huhtikuuta 2022 alkaen

Paperisen postin määrä vähenee edelleen ja postia lähettävien yritysten sekä yhteisöjen tarpeet eriytyvät. Jakelupalvelujen kehittäminen yhdessä asiakkaidemme kanssa on vastaus tähän muutokseen. Yksi tapa on keskittää postien jakamista maanantaille, keskiviikolle ja perjantaille, ja keventää tiistaisin ja torstaisin. Nykyinen kevennetty perjantai muuttuu kevennetyksi torstaiksi 1. huhtikuuta 2022.

Kotitalous saa nykyisin noin 3,5 osoitteellista lähetystä viikossa. Kirjemäärästä on hävinnyt 2000-luvulla sähköisen viestinnän myötä yli 60 %. Koronapandemia on lisäksi kiihdyttänyt voimakkaasti erityisesti kirjeiden määrän vähenemistä.

Postin jakelupalveluissa huomioidaan postimäärien kehityksen lisäksi lähettäjäasiakkaiden tarpeet mm. eri puolilla Suomea ja alueiden sisällä taajamissa ja haja-asutusalueilla. Postinjakelun rytmittäminen viikonpäivinä postimäärän mukaan on tärkeä keino, jonka avulla pystymme pitämään huolta kansalaisten ja yritysten postipalvelujen jatkuvuudesta koko maassa. Tämä kevennettyjen jakelupäivien muutos perjantailta torstaille ei aiheuta henkilöstön vähentämistarvetta.

Sanomalehtiä jaamme Postin varhaisjakelussa seitsemänä päivänä viikossa. Muun postin jakelua rytmitämme viidelle arkipäivälle. Yleispalvelun osalta jakelu tapahtuu postilain mukaisesti. Postin kulkunopeuteen muutos ei vaikuta.

Postin palvelupisteet ja asiakaspalvelu palvelevat normaalisti, eikä muutoksella ole vaikutusta pakettien jakeluun.

Siirrymme torstain kevennettyyn jakeluun huhtikuussa vuonna 2022

Kerromme asiasta postinsaajille lisää lähempänä ajankohtaa. Huhtikuuhun 2022 asti jaamme postia kevennetysti tuttuun tapaan tiistaisin ja perjantaisin.

Tiistaisin ja torstaisin jaetaan:

Sanomalehdet varhaisjakelussa

Päiväpostin piirissä olevat sanomalehdet

Plus-merkillä varustetut kirjeet ja kortit

Pikakirjeet

Paketit

Laboratoriolähetykset

Yrityspostinumeroon, yritysosoitteeseen ja postilokeroon lähetetyt lähetykset

Maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin jaetaan:

Kaikkia tuotteita ml. edellä mainitut