Näytä kaikki tiedotteet

Posti: Suomalaiset lähettävät yhä enemmän digiviestejä – postimerkkien hintoja tarkistetaan jakelun kustannusten kattamiseksi

Postin käteismaksullisten kirjepalveluiden hinnat muuttuvat 12. kesäkuuta 2020. Käteismaksullisia kirjepalveluita ovat mm. postimerkillä maksetut kotimaan ja ulkomaan kirjeet, jotka kuuluvat yleispalvelun piiriin.

- Suomalaiset arvostavat edelleen aitoa korttia ja kirjettä, vaikka yritysviestinnän lähetysmäärät vuosittain ovatkin digiaikana vähentyneet. Ilahduttamisen ajatus on kuitenkin erityisesti tänä aikana ihmisten sydämellä, Tuija Åkerman Postista sanoo.

Suomalainen kuluttaja käyttää kirjeiden lähettämiseen keskimäärin alle 20 euroa vuodessa. Hintojen muuttuminen tarkoittaa hänelle korotuksena alle 2 euroa vuodessa.

Korotuksilla varmistetaan yleispalvelu koko maassa

Muutoksen taustalla on kirjeiden jakelumäärien voimakas lasku viestinnän siirtyessä verkkoon. Tammi-maaliskuussa kirjeiden jakelumäärä väheni 15 prosenttia. Postimerkillisten yleispalvelukirjeiden osuus väheni 2,6 prosenttiin kaikista Postin jakamista lähetyksistä.

- Joudumme nostamaan hintoja, jotta maksut kattavat jakeluverkon kustannukset jakelumäärien vähentyessä. Kun kortteja ja kirjeitä lähetetään vähemmän, sitä suuremmaksi nousee yksittäisen kirjeen tai kortin käsittely- ja jakelukustannus. Olemme kuitenkin vakuuttuneita siitä, että aidoilla kirjeillä ja korteilla on kysyntää vielä pitkään niiden erinomaisen huomioarvon vuoksi, Tuija Åkerman kertoo.

Postimerkillä maksettujen kirjeiden käsittely ja lajittelu sisältävät useita manuaalisia työvaiheita keräilystä lajitteluun ja jakeluun.

Normaalina jakelupäivänä kilometrejä kertyy postinjakelussa yhteensä noin 320 000 km. Postimaksujen hinnoittelulla, joka kattaa jakeluverkon kustannukset, Posti voi varmistaa yleispalvelun koko maassa.

Postin toiminta rahoitetaan sen asiakkaiden maksamista palveluista eikä yhtiö saa toimintaansa valtion tukea.

Kirjeet kotimaahan on luokiteltu grammapainon mukaan neljään painoluokkaan. Enintään 50 gramman kotimaan kortin ja kirjeen hinta on 12. kesäkuuta 2020 alkaen 1,75 euroa (+0,15 euroa).

Enintään 20 gramman ulkomaan kortin ja kirjeen hinta on Priority-luokassa 1,85 euroa (+0,15 euroa). 

Joulutervehdyksen hinta nousee 1,20 euroon (+ 0,10 euroa).

Kaikkien kotimaan painoportaiden hinnat ovat ikimerkin kerrannaisia. Kevyimpään kirjeeseen tai postikorttiin (1-50 g) riittää yksi ikimerkki, seuraavaan painoluokkaan (51-250 g) riittää kaksi ikimerkkiä ja kolmanteen painoluokkaan (251-1000 g) tarvitaan 4 ikimerkkiä. Painavimmat kirjeet 2 kiloon asti kulkevat kuudella ikimerkillä.

Kaikki ennen hinnankorotusta ostetut kotimaan ja ulkomaan ikimerkit kelpaavat sellaisenaan ilman lisämerkkejä myös hinnankorotuksen jälkeen. Vanhoja 1. ja 2. luokan ikimerkkejä voi käyttää edelleen lähettämiseen. Niiden arvo vastaa kotimaan ikimerkkiä, jonka arvo 12.6. alkaen on 1,75 euroa.

Kaikkien kirjepalveluiden uudet hinnat ovat nähtävillä Postin kotisivuilla olevasta hinnastosta posti.fi/hinnat. Muutokset eivät koske sopimusasiakkaiden hintoja.

Postimerkkejä voi ostaa noin 3 200 myyntipisteestä tai Postin verkkokaupasta: posti.fi/ostoksille

Palvelut pysyvät sisällöltään muutoin samana, mutta Postivakuutetusta lähetyksestä poistetaan lisäpalvelu Postiennakko. Lisäpalvelu ei ole 12.6. jälkeen liitettävissä postivakuutettuun lähetykseen. Uudet ehdot www.posti.fi/ehdot