Tuore kysely: suomalaisista 66 % kannattaa päiväpostin jakamista aamun varhaisjakelussa

13.08.2020

 

Selvä enemmistö eli 66 % suomalaisista haluaisi, että postin päiväjakelussa olevat sanomalehdet, aikakauslehdet, kirjeet ja muu posti jaettaisiin kaupungeissa ja taajamissa aamulla sanomalehtien varhaisjakelun yhteydessä, ilmenee IROResearchin tekemästä tuoreesta kyselystä. Tärkeimmäksi perusteluksi yhdelle jakelukierrokselle nousevat ympäristökysymykset ja postimäärän raju väheneminen.

Nykyisin kaupungeissa ja taajamissa on arkipäivisin kaksi erillistä postinjakelua: sanomalehtien varhaisjakelu ja Postin päiväjakelu, jossa jaetaan päivän aikana sanomalehtien lisäksi aikakauslehdet, kirjeet ja mainospostit.

Media-ala on pitkään vaatinut näiden kahden jakelun yhdistämistä jakelun kustannusten hillitsemiseksi. Medialiitto esitti jo viime eduskuntavaalien alla, että nykyisiä erillisiä jakeluja on yhdistettävä. Tutkimuslaitos IROResearch selvitti heinäkuussa Postin toimeksiannosta, mitä mieltä suomalaiset ovat siirtymisestä yhteen jakelukertaan.

Kansalaisista 66 % pitää hyvänä asiana, 13 % suhtautuu kielteisesti

Tutkimushaastatteluja tehtiin yhteensä tuhat ja kansalaisilta kysyttiin, "mitä mieltä olet uudistuksesta, että sanomalehdet, aikakauslehdet, kirjeet ja muu posti jaettaisiin kaupungeissa ja taajama-alueilla yhdellä kertaa mahdollisimman varhain aamulla?"

Tulos oli, että 66 % kansalaista pitää päiväpostin jakamista aamulla erittäin hyvänä tai melko hyvänä asiana. Kielteisesti asiaan suhtautui 13 % vastaajista. Noin viidennes ei osannut ottaa kantaa. Naisista jakeluiden yhdistämistä kannattaa 65 % ja miehistä 68 %. Kannattajien osuus oli korkein (74 %) niissä talouksissa, joihin tulee tilattu sanomalehti.

Yli 70 % vastaajista: jakeluiden yhdistäminen on ympäristöteko

Tärkeimmäksi perusteluksi yhdelle jakelukerralle kansanlaiset mainitsivat ympäristösyyt. Peräti 74 % vastaajista katsoi, että jakeluiden yhdistäminen on ympäristöteko, koska se vähentää ajokilometrejä, polttoaineiden kulutusta ja päästöjä. Vastaajista 42 % piti tätä asiaa erittäin tärkeänä. Alle 35-vuotiaista naisista 87 % piti ympäristökysymystä erittäin tärkeänä tai melko tärkeänä tekijänä.

Vastaajien mielestä päiväpostin jakaminen aamulla on järkevää myös sen takia, että jaettavan paperipostin määrä on puolittunut. Tätä mieltä oli 74 % vastaajista. Vastaajista 70 % perusteli, että yksi jakelukerta tehostaa toimintaa ja vähentää lähettäjäasiakkaiden jakelukustannuksia.

Yli puolet vastaajista (55 %) piti tärkeänä tai melko tärkeänä, että kirjeiden ja aikakauslehtien jakelun aikaistuu.

Kyselyssä kysyttiin myös, kuinka monen talouteen tulee tilattuja paperisia sanomalehtiä. Haastatelluista henkilöistä 48 % ilmoitti, että talouteen tulee lehtiä. Yli puoleen talouksista (52 %) ei tule sanomalehtiä.

Muut jakeluyhtiöt jakaneet kirjeitä aamujakelussa jo vuosien ajan

Postin Postipalvelut -liiketoimintaryhmän johtaja Yrjö Eskola arvelee tuloksissa näkyvän, että kaupungeissa ja taajamissa postinsaajat ovat jo tottuneet saamaan postia varhaisjakelussa. Muut jakeluyritykset ovat jakaneet kirjepostia aamuyöllä kaupungeissa ja taajamissa jo neljän vuoden ajan. Postikin on jakanut sanomalehtiä kerrostaloissa vuosikymmenien ajan.

- Koronapandemia yhdessä digitalisaation kanssa on vähentänyt merkittävästi jaettavan postin määrää. Kirjeiden määrä väheni 24 prosenttia huhti-kesäkuussa. Tällä laskutrendillä jaettavaa ei ole jatkossa enää tarpeeksi kahteen eri jakeluverkkoon, sanoo Eskola.

Kyselyn tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnallisessa kuluttajapaneelissa 29.6. - 6.7.2020. Tutkimushaastatteluja tehtiin yhteensä tuhat. Tutkimuksen otos painotettiin iän, sukupuolen, asuinpaikkakunnan tyypin sekä maakunnan mukaan vastaamaan suomalaista väestöä valtakunnallisesti. Tutkimuksen tilastollinen virhemarginaali on maksimissaan n. + 3,2 %-yksikköä.

 

Lue myös:

Posti suunnittelee: Päiväposti jaettaisiin aamun sanomalehden kanssa neljällä paikkakunnalla Pirkanmaalla ja Satakunnassa