Posti ostaa lisää uudenaikaisia lajittelukoneita – uudet koneet on suunniteltu sijoitettavan Ouluun ja Helsinkiin

25.02.2020

Posti on tehnyt hankintasopimuksen kolmesta uudesta lajittelukoneesta, joilla pystytään lajittelemaan aiempaa nopeammin, tarkemmin ja monipuolisemmin printtituotteita. Uudet lajittelukoneet on suunniteltu sijoitettavan Ouluun ja Helsinkiin. Posti on keskittänyt printtilähetysten koneellista lajittelua myös Kuopioon ja Tampereelle.

- Asiakkaillemme automaation lisääminen tarkoittaa nopeutta, lisäpalveluja ja lähetyserien seurattavuutta. Samalla henkilöstömme saa käyttöönsä lisää uudenaikaisia lajittelukoneita. Oulu ja Helsinki nousivat suunnittelussa ensisijoille, koska ne ovat lähetysvirtojen tärkeitä "hubeja" eli solmukohtia, kertoo tuotantojohtaja Sami Reponen Postipalvelut-liiketoimintaryhmän Tuotannosta.

Printtipostin lajittelu koneellisesti jatkuu edelleen Oulun ja Helsingin lisäksi myös Kuopiossa ja Tampereella. Uudet koneet täydentävät Postin koneellisen lajittelun verkostoa, jossa on tällä hetkellä jo ennestään yhteensä kuusi kappaletta vastaavia koneita. Olemassa olevien sekä tulevien koneiden avulla pystytään kattamaan koko maan lajitteluverkosto ja toimimaan mahdollisimman tehokkaasti myös poikkeuksellisissa tilanteissa.

- Meille on tärkeää, että asiakkaamme saavat hyvän ja nopean palvelun maantieteellisestä sijainnistaan huolimatta kaikkialla Suomessa. Mietimme uudistuksia tehdessämme tarkasti, miten pystymme parhaiten varmistamaan palvelutasomme nyt ja tulevaisuudessa myös poikkeavissa tilanteissa, olipa kysymys suuresta sesonkipiikistä tai vaikkapa laajasta sähkökatkoksesta, Sami Reponen kertoo.

Automaation myötä lähetyserien seuranta paranee ja raskaat työvaiheet kevenevät

Kolme uutta konetta ovat niin sanottuja MSM-koneita, jotka soveltuvat monipuolisesti kirjeiden ja lehtien lajittelun lisäksi myös muiden osoitteellisten lähetysten lajitteluun.

- Automaation myötä esimerkiksi lehtitalo voi seurata aiempaa paremmin oman lähetyseränsä kulkua verkostossamme. Automaation avulla pystymme nopeasti ohjamaan osoitteelliset lähetykset tarvittaessa myös osoiteselvitykseen. Henkilöstöllemme koneet ovat tärkeä apuväline. Kone lajittelee lähetykset nopeasti jakelujärjestykseen eli postinjakajan ei tarvitse enää tehdä postinsaajan osoitteen mukaista lajittelua käsin nykyisessä mittakaavassa, Sami Reponen kertoo.

Uusien lajittelukoneiden asentaminen ja käyttöönotto on suunniteltu olevan 2020 aikana.

 

Faktaa lajittelukoneista ja koneellisesta lajittelusta Postissa

  • Postinumeroiden käyttöönotto Suomessa 1970-luvun alussa mahdollisti koneellisen lajittelun, joka otettiinkin välittömästi käyttöön. Suomi on jaettu viisinumeroisiin postinumeroalueisiin. Postinumeron kaksi ensimmäistä numeroa määrittelevät, mihin lajittelukeskukseen postit lähetetään.

  • Posti on ainoa yritys Suomessa, jossa tehdään tämän mittaluokan koneellista lajittelua. Koneellinen lajittelu on keskitetty neljälle paikkakunnalle; Helsinkiin, Tampereelle, Kuopioon ja Ouluun.

  • Helsingin kautta kulkee noin 80 % kaikista Suomessa Postin kautta jaettavista printtilähetyksistä, joten Helsinki on looginen sijainti kahdelle uudelle koneelle.