Syyskuun postimerkeissä Mert Otsamon iltapukujen loistoa, nostalginen metsäretki, harmoninen kalla ja kirjailija Kalle Päätalo

05.09.2019

Syyskuun 11. päivä tulee myyntiin neljä uutta postimerkkijulkaisua, joissa on yhteensä kuusi erilaista postimerkkiä. Merkkien aiheina on näyttäviä iltapukuja, maalauksellisia kuvia metsäretkeltä, harmonisen kaunis kalla ja kirjailija Kalle Päätalo, jonka syntymästä on kulunut 100 vuotta.

Vaatesuunnittelija Mert Otsamon suunnittelemat veistokselliset iltapuvut julkaistaan dramaattisina mustataustaisina postimerkkeinä. Merkkien julkaisu liittyy Postin taidepalkintoon, joka myönnettiin Otsamolle maaliskuussa. Posti haluaa nostaa kolmatta kertaa myönnettävällä taidepalkinnolla postimerkkien arvostusta ja etsiä merkeille uusia tekijöitä. Mert Otsamo on suunnitellut asuja ja koruja useille julkisuuden henkilöille mm. Linnan juhliin, gaaloihin ja esiintymislavoille.

Postimerkit perustuvat Mert Otsamon tekemiin iltapukujen luonnoskuviin. - Luonnoskuvat ovat tärkeä vaihe pukusuunnittelua, joilla havainnollistan asiakkaalle, mitä ollaan tekemässä. Teen pukujen luonnoskuvat aina käsin sekatekniikalla, jossa käytän markkereita, tussikyniä, vesivärejä, lehtikultaa ja puuvärejä, Otsamo kertoo.

Toisessa postimerkissä säihkyy kultainen paljettiasu, joka nähtiin Linnan juhlissa viime vuonna näyttelijä Jasper Pääkkösen kumppanin huippumalli Alexandra Escatin päällä. Toisessa postimerkissä esitellään punertavan hopeinen juhlapuku, joka on nähtävissä Helsingissä Iittala & Arabia Design Centren myymälässä pidettävässä näyttelyssä 12.-15. syyskuuta.

Postin taidepalkinto 2019 -postimerkkien graafisesta suunnittelusta vastaa AD Paula Salviander. Postimerkit julkaistaan 10 merkin arkissa, jossa on 2 erilaista kotimaan ikimerkkiä.


Lapset ja koiranpennut metsäretkellä

Valokuvaaja Suvi Roiko on ottanut Metsäretki-postimerkkeihin nostalgiset kuvat, joissa lapset ovat metsässä koiranpentujen kanssa. Tamperelainen Roiko haluaa tuoda maalauksellisilla muotokuvillaan esille lasten ja eläinten välisiä suhteita. Toisessa merkissä metsästystorveen puhaltava poika istuu varpujen päällä seitsemän koiranpennun kanssa ja toisessa tyttö nukkuu kannolla koiranpennun kanssa.

Merkkien valokuvat on otettu Vesilahdessa Krääkkiön kylässä. - Kuvauksissa oli mukana neljä lasta kahdesta perheestä ja seitsemän koiranpentua. Lasten perheenjäsenet auttoivat kuvauksissa pitämällä mm. salamavaloja pystyssä ja tuomalla karanneita koiranpentuja takaisin. Vaikka liikkuvia osia oli paljon, kuvausten tunnelma oli mukava ja rento, Roiko naurahtaa.

Metsäretki julkaistaan 10 merkin arkissa, jossa on 2 erilaista kotimaan ikimerkkiä. Rinnakkaisena tuotemuotona myyntiin tulee myös kahden merkin arkki, jossa on molemmat Metsäretki-postimerkit.


Kalla ilmaisee surua, empatiaa ja välittämistä

Uutena postimerkkitaiteilijana syyskuussa esittäytyy helsinkiläinen kuvittaja Oona Himanen, joka on suunnitellut mm. surumuistamiseen soveltuvan harmonisen ja arvokkaan postimerkin kallasta. - Merkki ilmaisee surun lisäksi myös välittämistä, empatiaa ja muistamista. En halunnut kuitenkaan tehdä merkistä liian surumielistä. Kalla sopii mielestäni kukkana hyvin monenlaisiin tilanteisiin, esimerkiksi häihin.

- Pidän kallan kukan graafisesta muotokielestä, jota oli mielenkiintoista tutkia postimerkkiä varten. Postimerkin kuvituksessa käytin sekatekniikkaa. Piirsin kuvan käsin ja maalasin taustan vesiväreillä, minkä jälkeen viimeistelin kokonaisuuden kuvankäsittelyohjelmalla.

Kotimaan ikimerkki Kalla julkaistaan 10 merkin arkissa.


Kalle Päätalon postimerkki kuvaa Iijoen maisemaa

Kirjailija Kalle Päätalon syntymän satavuotisjuhlan kunniaksi julkaistaan Ari Lakaniemen ja Susanna Rummun suunnittelema postimerkki, joka kuvaa Iijoen maisemaa Taivalkoskella. - Punertavan hirsitalon nurkka esittää merkissä Kalle Päätalon kotitaloa Kallioniemeä, josta on tullut lukijoille melkeinpä pyhiinvaelluskohde, Lakaniemi ja Rumpu kertovat.

- Virtaavaan veteen on taitettu Päätalon ensimmäisen Iijoki-kirjan tekstiä, johon valitsimme konekirjoitustekstiä mukailevan fontin, koska kirjailija käytti teostensa tekoon pitkään kirjoituskonetta, merkin tekijät kuvailevat. Lisäksi postimerkin Kalle Päätalo -tekstin kirjasintyyppi on samantapaista kuin kirjojen kansissa. Postimerkkiarkin yläreunassa on myös kirjailijan mustavalkoinen valokuva.

Kotimaan ikimerkki Kalle Päätalo 100 vuotta julkaistaan 10 merkin arkissa.


Ensipäivätilaisuus Helsingin pääpostissa 11. syyskuuta kello 13-16

Helsingin pääpostissa (Elielinaukio 2) järjestetään ensipäivätapahtuma keskiviikkona 11. syyskuuta kello 13-16. Tilaisuudessa on myynnissä uusia postimerkkejä, ensipäivänkuoria ja muita postimerkkituotteita sekä mahdollisuus saada lähetyksiin ensipäivänleimoja. Kaikki postimerkkien suunnittelijat ovat paikalla signeeraamassa töitään kello 13-15.


Lisätietoja:

Kuvamateriaalia median käyttöön


Tutustu Postin verkkokaupassa kaikkiin myynnissä oleviin postimerkkeihin:
www.posti.fi/ostoksille