Suomalainen postimerkki voitti hopeaa PostEuropin kilpailussa

08.10.2018

Maalauksellinen erämaasilta ilta-auringossa hurmasi tuomariston

Suomalainen postimerkki voitti hopeaa PostEuropin järjestämässä kilpailussa, jonka teemana olivat tänä vuonna silta-aiheiset EUROPA-postimerkit. Postin toukokuussa 2018 julkaisema Erämaasilta erottui punaisena hehkuvassa maisemassa edukseen muiden maiden postimerkeistä, joita oli kilpailussa yhteensä 57 kappaletta.

- Palkinto osoittaa jälleen kerran suomalaisen postimerkkisuunnittelun arvostuksen ja korkean tason Euroopan laajuisesti. Aiheet ammentavat omasta kulttuuriperimästä ja koruton erämaasilta pienellä metsäjärvellä kertoo hyvin suomalaisuudesta. Punertavana hehkuva ilta-aurinko värjää maiseman eksoottiseksi. Merkkimme erottuikin selvästi muista sekä yksinkertaisen silta-aiheensa että värimaailmansa ansiosta, Postin Design Manager Tommi Kantola sanoo.

Myös postimerkkejä arvioinut kilpailun tuomaristo ihastui Suomen postimerkin tunnelmaan. - Valokuva muistuttaa kauniiden väriensä ansiosta impressionistista maalausta. Rohkean pelkistetty kuva-aihe ja postimerkin runollinen tunnelma tekevät Suomen merkistä erottuvan ja persoonallisen. Monet maat esittelivät merkeissään hienoimpia kaupunkisiltojaan, kertoo kilpailun seitsenhenkisen asiantuntijatuomariston puheenjohtajana toiminut belgialainen Guy Coutant.

Postimerkin suunnitellut Klaus Welp tuntee luontoaiheet omikseen. - Suomella on tarjota uniikki luontonsa, laaja maaseutu ja upeat vaellusreitit ympäri maata. Tämän ulottuvuuden kanssa on monen maan vaikea kilpailla. Vaellamme veljeni kanssa säännöllisesti eri kansallispuistoissa, joten aihe on lähellä sydäntä.

Postimerkin valokuvan otti suomussalmelainen Juha Härkönen, joka on tallentanut kamerallaan paljon kotiseutunsa maisemia. - Otin valokuvan pienellä metsäjärvellä Seitenahvenisen virkistysalueella toukokuussa auringonlaskun aikaan. Luonnon ja maisemien kuvaaminen edellyttää, että saa valot ja värit toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla. Tässä kuvassa ovat taivaan ja pilvien sävyt kohdillaan.

Eurooppalaisten postioperaattoreiden yhdistys PostEurop on julkaissut EUROPA-postimerkkejä vuodesta 1956 lähtien. Samalla teemalla julkaistavat postimerkit kertovat eri maiden yhteisistä eurooppalaisesta juurista, kulttuurista ja historiasta, mutta tuovat samalla esille maakohtaiset eroavaisuudet. Asiantuntijaraati on vuodesta 2013 alkaen valinnut parhaimman EUROPA-postimerkin.

Tämänvuotisen tuomariston arvioiman EUROPA-postimerkkien kilpailun voitti Belgia, Unkari jakoi toisen sijan Suomen kanssa ja kolmanneksi tuli Kroatia.

Suomi on ollut EUROPA-postimerkkikilpailun kärjessä jokaisena vuonna. Viime vuonna kilpailun voitti Anssi Kähärän suunnittelema Lumilinna-postimerkki.

Suomen sijoitukset EUROPA-postimerkkien kilpailussa

  • 2018: Erämaasilta, Klaus Welp, 2. sija
  • 2017:Lumilinna,Anssi Kähärä, 1. sija
  • 2016: ei kilpailua
  • 2015:Vanhat lelut,Klaus Welp, 3. sija
  • 2014:Kantele,Sanna Mander, 2. sija
  • 2013:Postin jakeluautot,Susanna RumpujaAri Lakaniemi, 1. sija

Kuvamateriaalia

Tutustu Postin verkkokaupassa kaikkiin myynnissä oleviin postimerkkeihin: www.posti.fi/ostoksille