Käytetyn muodin markkina on tällä hetkellä yksi nopeimmin kasvavista kaupan aloista. Omistamme syyskuun käytetylle muodille ja lanseeraamme Secondhand Syyskuu -kampanjan yhdessä Emmyn, Kalevala Pidetyn, Marimekko Pre-lovedin, Torin ja Vähänkäytetty.fin kanssa.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun hyvin erilaiset yritykset yhdistävät voimansa käytetyn muodin suosion kasvattamiseksi. Kampanjan tavoitteena on innostaa kestävämpään kuluttamiseen ja rakentamaan omaa tyyliä second hand -muodin avulla.
Asiakkaat saavat etuja kampanjaan osallistuvien yritysten verkkokaupoista syyskuun ajan. Tarjoamme lisäksi alennusta pakettien postittamisesta.
66 % suomalaisten vaatekaapeista on nukkuvaa pääomaa
Käytetyn suosio kasvaa kohinalla. Ilmiön taustalla on kuluttajien muuttuva arvomaailma, halu tehdä taloudellisesti fiksumpia päätöksiä ja muuttuvat asenteet käytettyä kohtaan. Toriin jätettiin heinäkuussa 1,4 miljoonaa ilmoitusta, joka on 14,1 prosenttia enemmän kuin viime kesänä.
”Torissa on ollut vilkkain kesä kautta aikojen ja sama trendi vaikuttaa jatkuvan. Meille on tärkeää olla paikka, jossa kaikki toimijat kategoriasta riippumatta voivat tehdä sujuvaa käytetyn tavaran kauppaa”, Torin yritysmyynnin johtaja Ville Saxen kertoo.
Myös Emmy ja Vähänkäytetty.fi näkevät, että potentiaali markkinalla on suuri.
”Kaapeissa on valtava määrä nukkuvaa pääomaa. Tällä hetkellä vaatteista 66 % nukkuu, eli niitä ei ole koskaan aikomusta käyttää. Tuplaamalla vaatteiden nykyisen käyttöiän tekstiilialan ilmastopäästöt vähenisivät 40 %”, Emmyn toimitusjohtaja Timo Huhtamäki kertoo.
”Käytetyn markkina on valtavassa kasvussa. Kannustaisin ihmisiä heittämään ennakkoluulot ja kokeilemaan, että ostaisi uuden sijasta käytettyä, sillä usein se yllättää positiivisesti. Nukummehan me hotellissakin käytetyissä lakanoissa”, Vähänkäytetty.fin toimitusjohtaja Ossi Salo sanoo.
Käytetty on yrityksille keino tavoittaa uusia asiakkaita ja toteuttaa arvoja
Käytetty tarjoaa mahdollisuuksia myös brändeille, jotka perinteisesti myyvät uutta. Kalevala Pidetty ja Marimekko Pre-loved ovat nopeasti suosioon nousseita käytetyn muodin palveluita, jotka tarjoavat yrityksille uuden tavan tavoittaa asiakkaitaan.
”Pidetty antaa mahdollisuuden vaikuttaa valinnoillaan ja tukea kiertotaloutta itse. Tuotteemme on tehty kestämään sukupolvelta toiselle, ja kultaseppiemme huoltamina Pidetty-korut tulevat myyntiin uuden veroisina”, Kalevala Korun kaupallinen johtaja Lea Aarinen-Koski kertoo.
"Marimekko Pre-loved -jälleenmyyntipalvelumme auttaa asiakkaitamme pidentämään tuotteidemme käyttöikää. Päämäärämme on, että ajattomat ja kestävät Marimekko-tuotteet tuovat iloa elinkaarensa aikana usealle eri kuluttajalle", Marimekon Innovation Works -yksikön johtaja Suvi-Elina Enqvist kertoo.
"Seuraamme Postissa verkkokaupan kehitystä eturivin paikalta ja näemme, kuinka käytetyn suosio on muuttanut kuluttajakäytöstä pysyvästi. Meidän tehtävämme on mahdollistaa se, että käytetyt aarteet kulkevat uusiin koteihinsa ympäri Suomea", kuluttajien välisestä paketista vastaava Elina Rosenlund sanoo.
Gaian Consultingin Postille vuonna 2019 tekemän tutkimuksen mukaan esimerkiksi t-paidan elinkaaren päästöistä neljä viidesosaa syntyy valmistusvaiheessa. “Jokainen uuden elämän saanut tuote on merkittävästi pois uuden valmistamisessa syntyvistä päästöistä”, sanoo Rosenlund.
Vastuullisuus on keskeinen osa Postin strategiaa, arvoja ja olemassaolon tarkoitusta. Vastuullisuusohjelmamme rakentuu kahden keskeisen teeman ympärille: sen, että emme vahingoita ympäristöä ja sen, että ihmisillä olisi hyvä olla. Olemme sitoutuneet vähentämään omat päästömme nollaan ja kuljettamaan fossiilivapaasti vuoteen 2030 mennessä.
Tietoa Secondhand Syyskuu -kampanjasta: https://www.posti.fi/fi/monin-eri-tavoin/ymparistosta/secondhand-syyskuu
Tarkemmin Postin vastuullisuudesta: posti.com/vastuullisuus