posti logo
Ajankohtaista Postilla

Postin sähköinen jakelu laajenee myös Jyväskylään

24.5.2022

Posti lisäsi pakettikuljetusten kalustoon ensimmäisen sähköpakettiautonsa Jyväskylässä. Uudella Citroën e-Jumpylla ajetaan tällä hetkellä pääsääntöisesti Jyväskylän kaupungin kuljetuksia.

”Uusi auto herättää kiinnostusta ja e-Jumpyllä reittiä ajaneet kuljettajamme kehuvat auton ajo-ominaisuuksia. Parhaillaan Jyväskylän terminaalille asennetaan latureita varten kaapelointia, joka mahdollistaa tekniikan kehittyessä seuraavien sähköpakettiautojen helpon käyttöönoton”, Postin suunnittelupäällikkö Hannu Tuomainen kertoo.

Vähäpäästöisyys tukee sekä Postin että Jyväskylän kaupungin ilmastotavoitteita. Osapuolet pyrkivät vähentämään ympäristöhaittoja yhteisen vuoropuhelun kautta, ja Posti on yhteisen matkan varrella muun muassa osallistunut Jyväskylän kaupungin ympäristöauditointiin.

”Resurssiviisauden huomioiminen Postin toimintakulttuurissa näkyy Jyväskylän kaupungille tuotettavissa palveluissa. Sopimuskumppanina Posti on etsinyt keinoja siirtyä vähäpäästöisiin kuljetuksiin paikallisten biokaasun tankkausmahdollisuuksien mukaan sekä sähköistämällä ajoneuvokantaansa. Kaupungin pitkän aikavälin hiilineutraalius, päästöttömyys ja jätteettömyys -tavoitteisiin eteneminen edellyttää ponnisteluja molemmilta osapuolilta jatkossakin”, Jyväskylän kaupungin hankinta-asiantuntija Joona Kankainen kertoo.

Posti on sitoutunut vähentämään omat päästönsä nollaan ja kuljettamaan fossiilivapaasti vuoteen 2030 mennessä. Viime vuonna Postin omat päästöt pienenivät 10 % edelliseen vuoteen verrattuna. Kaikkiaan laskua on tullut 60 % sitten vuoden 2011. Viime vuoden lopussa Postilla oli satakunta sähköpakettiautoa, ja määrä tuplaantuu kuluvan vuoden aikana. Raskaassa liikenteessä Postilla on käytössään Suomen suurin, 19 rekka-auton biokaasua käyttävä laivue.

Jaa: