posti logo
Ajankohtaista Postilla

Jäppilän ensimmäinen Postin ulkoautomaatti aukeaa 6.10.

1.10.2025

Postin palvelut laajenevat Pieksämäessä, kun Jäppilän alueen ensimmäinen Postin ulkoautomaatti aukeaa Sale Jäppilän pihaan (Kauppatie 6a) 6. lokakuuta. Ulkoautomaatissa on 50 lokeroa paketeille.

Postin kotimaiset ulkoautomaatit on kehitetty yhteistyössä suomalaisten teknologiakumppaneiden kanssa, ja ne sopivat Suomen ilmastoon. Energian automaatti saa akuista, eikä se tarvitse erillistä verkkovirtaan kytkemistä tai tietoliikennekaapelointeja.

”On hienoa, että saamme Pieksämäen Jäppilään lisää suosittuja Postin pakettipalveluja. Uudesta Jäppilän Salen pihassa olevasta ulkoautomaatista voi noutaa ja lähettää valmiiksi maksettuja paketteja kätevästi kellon ympäri”, Postin palvelupisteverkoston verkostopäällikkö Sanna Kesänen kertoo.

Valtaosa asiakkaista käy nykyään Postissa noutamassa paketin, ja automaatti on noutotavoista suosituin. Oma paketti saapuu automaattiin, kun sen valitsee noutopaikaksi verkkokaupassa.

Palvelemme ympäri Suomea yli 2000 automaatilla ja noin 1100 henkilökohtaisella palvelupisteellä. Automaattien lokeroita meillä on jo 165 000. Kaikkien Postien ja automaattien aukioloajat ja sijainnit voi tarkistaa osoitteesta posti.fi/kartta.