posti logo
Ajankohtaista Postilla

Runsas lumisade vaikuttaa pakettien, sanomalehtien ja päiväpostin jakeluun

10.8.2023

Etelä-Suomeen on leviämässä maanantai-iltana 12.12. matalapaine, joka tuo mukanaan lumisateita. Runsas lumisade ja teiden auraustilanne vaikuttaa aina myös pakettien jakeluun, sanomalehtien varhaisjakeluun ja päiväpostinjakeluun. Lumituisku ja kova tuuli vaikuttavat usein myös rahtikuljetuksiin, ja voivat aiheuttaa niihinkin viiveitä ja aikataulupoikkeamia.

”Tilanne näyttää sääennusteiden mukaan lähipäivinä haastavalta. Teemme kaikkemme, jotta paketit ja posti saadaan jaettua myös näissä vaativissa olosuhteissa ajallaan. Ymmärrämme hyvin, että mikään aurauskalusto ei riitä kaikkien väylien auraamiseen yhtä aikaa. Kun lunta tulee paljon, myöskään postinsaajat eivät helposti pysty pitämään postilaatikkojen edustoja lumesta vapaina. Onneksi suurin osa asiakkaistamme ymmärtää hyvin tilanteen, ja tekee paljon henkilöstömme auttamiseksi ja postinjakelun sujumiseksi. Tämä on kova urakka kaikille”, sanoo poikkeustilanteiden johtaja Jarmo Ainasoja Postista.

Tällä hetkellä viiveitä ei vielä ole, mutta sääennusteiden mukaan lumisateen ja kovan tuulen takia maanantai-illasta eteenpäin on odotettavissa huonoa tai erittäin huonoa ajokeliä.

Postin jakeluhenkilöstö liikkuu reiteillä varhain aamulla, usein samaan aikaan aurauskaluston kanssa. Varhaisesta aamusta johtuen postinsaajat eivät aina ehdi tai pääse kolaamaan ja lapioimaan postilaatikoiden edustoja aurauksen jälkeen.

Jaa: