posti logo
Ajankohtaista Postilla

Posti on raportoinut postipalvelun toteutumisesta Traficomille

4.4.2023

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tehtävänä on valvoa postilain (415/2011) sekä sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista. Posti on raportoinut Traficomille vuoden 2022 tapahtumista. Raportti koskee postilain piiriin kuuluvia lähetyksiä.

Yleispalvelun osuus kaikista Postin kautta kulkevista lähetyksistä on noin 3 %. Kirjeiden osalta yleispalveluun kuuluvat ne kirjeet, jotka on maksettu postimerkillä. Paketeista yleispalveluun kuuluvat käteismaksulliset ulkomaille lähetettävät paketit. Sanoma- tai aikakauslehdet, osoitteettomat suoramarkkinointilähetykset ja valtaosa paketeista eivät kuulu postilain piiriin.

Postipalveluiden laadun tarkkailua koskevien säännösten mukaan kaikkien postiyritysten on vuosittain julkaistava postilain mukaisten palvelujensa laatua koskevat tiedot.

Jakeluvelvoitteen toteutuminen

Vaikeakulkuisilla alueilla poikettiin viisipäiväisestä jakelusta noin 185 talouden kohdalla (v. 2021 noin 165) (sallittu enintään 1000). Lukumäärä vaihtelee eri vuodenaikoina mm. saariston yhteysaluksien aikataulujen mukaan. Henkilökohtaisten erityistarpeiden perusteella erityistalousjakeluun oli oikeutettu keskimäärin 26 793 taloutta (27 257 v. 2021) (yli 75-vuotiaat ja liikuntarajoitteiset henkilöt).

Yleispalvelun kirjeiden kulkunopeuden tasovaatimukset

Liikenne- ja viestintäviraston valvoma kulkunopeusvaatimus koskee postimerkillä (tai vastaavalla maksumerkinnällä) maksettuja kirjeitä, joita lähettävät pääsääntöisesti kuluttajat.

Postilain laatustandardin mukaan kotimaan kirjeistä on oltava perillä vähintään 50 % neljäntenä arkipäivänä jättöpäivästä lukien (J+4) ja 97 % viimeistään viidentenä arkipäivänä jättöpäivästä lukien (J+5). Euroopan unionin sisäinen ulkomaanposti on jaettava siten, että lähetyksistä vähintään 50 % on perillä kolmantena päivänä ja 97 % viidentenä päivänä jättöpäivästä.

Neljäntenä päivänä kotimaan kirjeistä oli perillä 96,2 % ja viidentenä päivänä 98,6 %.

Käteismaksullisten kirjeiden kulkuun lähettäjältä vastaanottajalle liittyy useampia käsittelyvaiheita kuin yritysten lähettämiin isoihin kirje-eriin. Yksittäin postitetut kirjeet jätetään yleensä kirjelaatikkoihin, joista ne noudetaan lajittelukeskuksiin. Siellä postimerkilliset kirjeet käyvät läpi oman selvittely- ja lajitteluvaiheen.

Lähetystiedustelut ja niiden selvittäminen

Kaikkiin tavallisiin osoitteellisiin kirjeisiin kohdistuvia tiedusteluja käsiteltiin 7152 (9911 kappaletta vuonna 2021) eli 0,0018 % lähetysmäärästä. Tavallisten kirjeiden kulkua ei voida jälkikäteen luotettavasti todentaa, koska lähetykset eivät ole seurannan piirissä. Tavallisiin kirjeisiin liittyneitä tiedusteluja ei myöskään pystytä kohdentamaan yksittäiseen lähetykseen, vaan luku voi sisältää useampia, samaa lähetystä koskevia tiedusteluja. Kadonneeksi todettiin kuitenkin 556 lähetystä. Löytyneitä oli 4848 ja ratkaisemattomia tapauksia 1748.

Kirjattuihin kirjeisiin kohdistuvia tiedusteluja käsiteltiin yhteensä 3373 eli 0,376 % lähetysmäärästä. Löytyneitä tilastoitiin 2506 ja 279 todettiin kadonneeksi. Ratkaisemattomia oli 588.

Vahingoittuneiden kirjeiden määrä oli 0,0179 % kokonaisvolyymista. Määrä sisältää myös ne lähetykset, jotka olivat vahingoittuneet ennen Postin lajitteluprosessiin tuloa. Vahingoittumisesta tiedotettiin vastaanottajalle saatekirjeellä.

Ratkaisemattomat tapaukset sisältävät: virhekirjauksia, ilmoituksia, joissa ei ole voitu todeta lähetyksen saapumista Postin verkkoon tai lähetys saattaa olla vielä matkalla sekä lähetyksiä, joista Postilla on luovutustieto, mutta vastaanottaja kiistää saaneensa lähetystä.

Paketteja koskevat tiedot sisältävät vain postilain soveltamisalaan kuuluvia lähetyksiä

Vuoden aikana käsiteltiin 858 postipakettia koskevaa tiedustelua (0,48 % lähetysmäärästä). Kadonneeksi vahvistettiin 124. Löytyneitä oli 633 ja ratkaisemattomia tapauksia oli 101.

Muiden jakeluyritysten väärin jakamat lähetykset

Suomessa toimii Postin lisäksi 16 jakeluyritystä, jotka jakavat myös kirjepostia.

Postilain mukaan kunkin postiyrityksen on järjestettävä palvelu virheellisesti jakamiensa lähetysten palauttamista varten.

Postilaki edellyttää myös, että postiyrityksen on merkittävä lähetyksensä siten, että ne ovat tunnistettavissa ja erotettavissa muiden postiyritysten vastaavista lähetyksistä. Kirjeissä onkin aina jakelijan tunnus, josta erottaa mikä yritys vastaa jakelusta. Postin tunnukset ovat Posti ECONOMY, PRIORITY ja POSTI GREEN.

Vastaanottajan pitäisi palauttaa väärin jaetut lähetykset suoraan jakelusta vastaavalle jakeluyritykselle eikä Postille. Palautteen tekeminen heti oikealle vastuutaholle nopeuttaa virheiden korjaamista.

Traficom ylläpitää rekisteriä eri jakeluyrityksistä ja niiden tunnuksista.

Kielellisten oikeuksien toteutuminen

Kielellisten oikeuksien toteutumista seurataan asiakaspalauttein sekä asiakaspalvelun laatua seuraamalla. Palvelussa ei ole tapahtunut muutosta edelliseen vuoteen verrattuna.

Posti palvelee asiakkaita suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi useassa eri kanavassa. Asiakkaat saavat neuvoja tai voivat antaa palautetta, joissa apuna ovat Postin verkkosivut ja -lomakkeet, Postin Facebook-sivut ja chat sekä henkilökohtainen palvelu posteissa. Palautetta voi antaa myös vapaamuotoisella kirjeellä.

Postin palvelupisteiden määrä ja sijainti

Postilla oli vuoden 2022 lopussa koko maassa noin 3300 palvelupistettä, joista automaatteja vajaat 2300 ja noin 1000 henkilökohtaisen palvelun postia.

Olennaista postipalveluiden käyttäjän kannalta on, että palvelupisteverkon kokonaisuus on toimiva. Postipalveluja saa Postin omien myymälöiden lisäksi useiden palveluyritysten yhteydessä toimivista posteista. Paketteja voi noutaa postien lisäksi pakettiautomaateista. Posti tarjoaa myös kotiinkuljetusta.

Lisäksi lähtevälle kirjepostille on käytössä 4173 kirjelaatikkoa eri puolilla Suomea.

Postin kautta kulkee miljoonia lähetyksiä jokaisena arkipäivänä. Postimäärät vaihtelevat voimakkaasti eri viikonpäivinä, eri aikoina kuukaudessa ja vuodenaikoina. Lähettäjäasiakkaiden tarpeet rytmittävät postityötä. Lähetysten kuljetuksesta, lajittelusta ja jakelusta vastaa noin 13 000 postialan ammattilaista eri puolilla Suomea.

Jaa: