Postin yhdistetty vuosikertomus ja yritysvastuuraportti on julkistettu tänään. Raportit on laadittu sekä suomeksi että englanniksi ja ne löytyvät osoitteista
Vuoden 2016 keskeiset tapahtumat ja yritysvastuuasiat raportoidaan verkkokertomuksessa kattavasti.
- Vuosi 2016 oli Postille monella tavalla tapahtumarikas. Perinteisen kirjepostin määrä jatkoi laskua, mutta sen sijaan pakettimäärät kasvoivat verkkokaupan kasvun myötä. Laajensimme vuoden aikana toimintaamme elintarvikelogistiikkaan, lanseerasimme uusia kotipalveluja ja teimme useampia yrityskauppoja. Kesäkuussa tuli voimaan uudistettu postilaki, kertoo johtaja Hanna Kauko Postin Viestinnästä.
Postin selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on julkistettu 8.3.2017 tilinpäätöksen liitteenä sekä sivulla www.posti.com/hallinnointi. Samasta osoitteesta löytyy myös palkka- ja palkkioselvitys vuodelta 2016.
Posti Groupin vuoden 2017 osavuosikatsaukset julkistetaan seuraavasti:
Posti Group on ensisijainen valintasi postin, logistiikan ja verkkokaupan palveluissa. Huolehdimme kaupankäynnin ja arjen sujuvuudesta 10 maassa. Liikevaihtomme vuonna 2016 oli 1 608 miljoonaa euroa. Palvelemme asiakkaitamme Suomessa Posti-nimellä ja muissa maissa Itella-nimellä noin 20 500 ammattilaisen voimin. Kaikki palvelumme Suomessa ovat hiilineutraaleja. www.posti.com.