Posti kehittää kotiin asiakkaiden arkea helpottavia palveluita. Kesäkuukausina osa postinjakajista leikkasi nurmikoita, ja tuttua työtä postilaisille ovat myös vanhusten ateriakuljetukset. Syyskuun 14. päivästä alkaen Postin verkkokaupasta ja Postin omista myymälöistä voi tilata pihan haravoinnin haluamilleen kahdelle tiistaipäivälle. Syyslehdille voi myös tilata Postilta poisviennin.
- Tavoitteemme on tarjota maan postireittien varrella laadukkaita palveluita kotiin. Monilla on tarve arkiapuun, esimerkiksi haravointia ei välttämättä pystytä tai ehditä tehdä itse. Postin tuntevat kaikki, mikä madaltaa kynnystä tilata palveluita. Teemme arkiavun saamisesta helppoa, Postin kotipalveluiden johtaja Petri Kokkonen sanoo.
Posti kykenee tarjoamaan kotipalveluita maanlaajuisesti kattavan verkoston ansiosta. Haravoinnin ja syyslehtien poisviennin voi tilata myös vapaa-ajan kiinteistöön, kunhan se sijaitsee kilometrin säteellä vakituisen postinjakelun piirissä olevasta postilaatikosta.
Ruohonleikkauspalvelun tilaajat ovat olleet pääsääntöisesti erittäin tyytyväisiä palveluun.
- Asiakaskyselymme vastaajista 95 prosenttia suosittelisi ruohonleikkauspalvelua ystävilleen. Palvelumme on auttanut etenkin iäkkäämpiä asiakkaita pihanhoidossa, ja vastaavia palveluita toivotaan meiltä lisää, Kokkonen kertoo.
Postinjakajien saama asiakaspalaute kiteytyy erään asiakkaan kommenttiin: "Kiitoksia paljon hyvästä työstä! Helpotitte elämääni!"
Haravointipalvelu käsittää kaksi käyntikertaa asiakkaan valitsemina tiistaipäivinä syys-marraskuussa. Käynnille voi valita 30 tai 60 minuutin keston. Palvelu toteutetaan valitun ajan puitteissa asiakkaan haravalla.
Haravointi 2 x 30 min, yht. 40 euroa
Haravointi 2 x 60 min, yht. 75 euroa
Syyslehtien kuljetuspalvelu auttaa, jos omalla pihalla ei ole kompostia. Kertakuljetuksen hinta on 40 euroa (sisältää enintään 5 jätesäkillistä syyslehtiä). Palvelussa Posti noutaa säkkeihin kootut syyslehdet asiakkaan valitsemana tiistaina.
Palvelukäynnit suunnitellaan etukäteen osaksi työpäiviä siten, etteivät ne häiritse postinjakelua tai Postin muita palveluita.
Palvelut ovat myynnissä Postin verkkokaupassa ja Postin omissa myymälöissä syys-marraskuun ajan. www.posti.fi/haravointi