posti logo
Ajankohtaista Postilla

Lajitteluruuhka Helsingin postikeskuksessa aiheuttaa edelleen osittain viivettä päiväpostin kulkuun

6.5.2022

Pääkaupunkiseudulla päiväpostin kulussa on alueellisia viiveitä, jotka koskevat Helsingin postinumeroalueita 00200, 00210, 00240, 00310, 00320, 00400, 00600-00780, 00890, 00900 ja 00920-00990.

Viivettä on aiheuttanut Helsingin postikeskuksen postinlajittelussa oleva tekninen häiriö, jonka korjaustoimenpiteet ovat käynnissä, mutta viive jatkuu yllä mainituilla alueilla edelleen.

Edellä mainittujen alueiden lisäksi prosessimuutoksistamme johtuvia pieniä ja paikallisia viiveitä saattaa olla vielä Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Hämeessä, Kaakkois-Suomessa, Pirkanmaalla ja Satakunnassa sekä osin Keski-Suomessa ja Pohjanmaalla. Näiltä alueilta lähetetyt, ja näille alueille saapuvat lähetykset saattavat viivästyä.

Tarkennamme vaikutuksia ja kerromme ajantasaisen tilanteen seuraavan kerran tiistaina 10. toukokuuta.

Viive koskee kirjeitä, päiväpostin mukana jaettavia lehtiä, mainoksia ja päiväpostin mukana kulkevia, postilaatikkoon tai -luukkuun mahtuvia pikkupaketteja. Ruuhkaa puretaan tulevana viikonloppuna, jonka seurauksena viivästyneitä lähetyksiä jaetaan alkuviikon aikana. Varotoimena olemme pidentäneet myös sellaisten pakettien säilytysaikaa, joiden saapumisesta ilmoitetaan postitse. Viive ei koske sanomalehtien varhaisjakelua eikä pakettien jakelua tai muita Postin palveluja.

Helsingin postikeskuksessa lajitellaan noin 80 % koko maan paperisen postin lähetyksistä. Jos jossakin lajittelukeskuksessa on häiriö, osa alueen posteista voidaan lajitella Postin muissa lajittelukeskuksissa mm. Tampereella, Kuopiossa tai Oulussa.

Pahoittelemme viivettä ja asiakkaillemme mahdollisesti syntynyttä harmia.

Jaa: