Viime yönä Suomen läpi kulkenut runsas lumisade ja auraamattomat tiet vaikeuttavat sanomalehtien varhaisjakelua, päiväpostinjakelua ja pakettien jakelua kaikkialla Suomessa. Runsas lumisade vaikeuttaa myös rahtikuljetuksia ja voi aiheuttaa niihin viiveitä ja aikataulupoikkeamia.
Haastavin sää- ja kelitilanne on Etelä-Suomen taajamissa. Häiriöitä on odotettavissa jonkin verran myös koko maassa, mutta niiden laajuus ja pituus riippuvat tiestön auraustilanteesta. Postin jakeluhenkilöstö liikkuu reiteillä varhain aamulla, usein samaan aikaan aurauskaluston kanssa.
"Pyörillä ja autoilla liikkuville auraamattomat kulkutiet ovat haastavia. Teemme kaikkemme, jotta saamme asiakkaidemme odottamat lehdet, kirjeet ja paketit jaettua olosuhteista huolimatta", sanoo poikkeustilanteiden johtaja Jarmo Ainasoja Postista.