Tehokkaampaa uusasiakashankintaa muuttotilanteessa

Vuosittain 980 000 suomalaista eli noin 700 000 taloutta muuttaa. Tämä tarkoittaa noin 18 prosenttia Suomen väestöstä. Muuttajat kilpailuttavat nykyisiä palveluntarjojiaan ja toisaalta ostavat paljon uusia tuotteita ja palveluita.

Muuttajamarkkinoinnissa markkinoinnin konteksti, eli oikea viesti oikeaan aikaan ja oikeille ihmisille, on erittäin tärkeää. Parhaimillaan kyse on palvelusta, joka tuottaa muuttajille selvää lisäarvoa säästyneenä aikana sekä tiedon saannin ja asioinnin helppoutena. Voit valita muuttajapalveluistamme juuri sinun tarjoaamasi parhaiten sopivan tavan tavoittaa muuttajat ja hankkia tehokkaasti uusia asiakkaita.

Postin palvelut uusasiakashankintaan henkilön muuttaessa

5 tapaa hankkia uusia asiakkaita

1. Muuttajaennuste - printtisuora

Muuttajaennusteella pyritään tunnistamaan todennäköisesti seuraavan vuoden aikana muuttavat henkilöt. Voit tavoitella uusia asiakkaita todennäköisten muuttajien joukosta printtisuoralla. Kohderyhmä poimitaan Väestötietojärjestelmästä ja tiedot toimitetaan suoraan painotaloon.

Palvelu sopii etenkin brändimarkkinointiin, jolloin yrityksesi on todennäköisemmin muuttajan mielessä ensimmäisenä, kun hän tarvitsee tarjoaamaasi palvelua.

Voit käyttää muuttajaennustetta myös nykyisten asiakkaidesi muuttoherkkyyden arviointiin. Lue lisää muuttajaennusterikasteesta.

2. Kohdista verkkomainontaa muuttajille Postin evästedatan avulla

Ohjelmallisen ostamisen kautta tehtävä display-mainonta verkkosivuilla mahdollistaa kätevän tavan yhdistää oikea kohderyhmä ja omalle palvelulle sopiva mainosympäristö. Nyt muuttajille on mahdollista kohdistaa verkkomainontaa Postin evästedatan avulla, jota kerätään sähköiselle muuttoilmoituslomakkeelle johtavilta sivuilta. Kohderyhmästä muodostetut segmentit ovat myynnissä ohjelmallisen ostamisen alustalla, Adformissa.

Evästeistä

Evästeellä (cookie) tarkoitetaan pientä tekstitiedostoa, jonka internetselain tallentaa sivun käyttäjän laitteelle tämän käydessä evästeitä keräävällä sivulla. Eväste sisältää yksilöllisen tunnisteen, joka on anonyymi ja satunnaisesti luotu. Eväste ei sisällä käyttäjän henkilötietoja, joten niiden avulla yksittäistä käyttäjää ei pystytä tunnistamaan.

Kuinka evästedata kerätään?

Keräämme evästedataa muuttoilmoituslomakkeelle johtavilta sivuilta, jolloin se sisältää aidosti muuttamassa olevia henkilöitä. Kohderyhmästä muodostettuja segmenttejä voi ostaa suoraan Adformista, jossa valitaan erikseen Postin kohdeyleisö ja näyttökerrat jostakin Adformin kumppanisivustolta. Tällöin mainoksesi näkyy valitsemallasi sivustolla vain niille, jotka ovat vierailleet Postin muuttoilmoituslomakkeelle johtavilla sivuilla.

Evästeiden käyttö edellyttää aina käyttäjän suostumuksen. Tämän vuoksi Postin sivuilla ilmoitetaan evästeiden keräämisestä ja jatkamalla sivuston käyttöä käyttäjä hyväksyy tämän. Käyttäjä löytää lisätietoa evästeiden käytöstä sivuston
yksityisyydensuojaselosteesta.

Segmentit ja hinnat

*Tuhat näyttökertaa

**Tähän segmenttiin lasketaan sivuilla vierailleiden käyttäjien lisäksi Adformin arvion mukaan samankaltaiset käyttäjät​

3. Tarjoa palvelujasi muuttajille sähköisellä muutto­ilmoitus­lomakkeella

Lähes jokainen suomalainen ilmoittaa muutostaan Postille ja maistraatille muuttoilmoituslomakkeen kautta, jonka voi täyttää joko verkossa tai paperisena. Miltä kuulostaisi, jos pääsisit tarjoamaan muuttoon liittyviä palvelujasi suoraan sähköisellä muuttoilmoituslomakkeella ja samalla helpottaisit muuttajan stressiä?

Suomessa muuttaa noin 700 000 taloutta vuosittain ja jopa 80 % tekee muuttoilmoituksen sähköisesti. Nyt yritykselläsi on mahdollisuus tavoittaa muuttajat siinä vaiheessa, kun he ovat jo kaivaneet pankkitunnuksensa esille ja miettivät muuton yhteydessä uusittavia tai päivitettäviä palveluja.

Sähköisen muuttoilmoituslomakkeen vahvistussivun mainospaikat eli widgetit ovat tavallisista banner-mainoksista poiketen palvelullisia elementtejä, jotka auttavat muuttajaa kiireen keskellä.

4. Muuttajaliidit - hanki uusia asiakkaita muuttajista

Muuttajaliidi-kohderyhmä poimitaan palvelutietokannasta tunnistamalla muuttamassa olevat kuluttajat Postin muuttotiedon avulla.

  • Kohderyhmää voidaan käyttää joko telemarkkinointiin tai printtisuoraan
  • Kun kohderyhmästä poistetaan yrityksen omat asiakkaat, saadaan erinomainen kohderyhmä uusasiakashankintaan
  • Kontaktit luovutetaan tilaajalle sellaisenaan. Kohderyhmä on kertakäyttöinen ja käyttöaika on max. 2kk toimituksesta
  • Palvelu voidaan myös toteuttaa suorapostituksena "avaimet käteen", eli tuotamme kohderyhmään lisäpalveluna myös paino- ja postitustyöt sekä jakelun päivittäin

5. Printtisuora muuttaneille

Kun haluat tavoittaa kuluttajia jotka ovat jo muuttaneet uuteen kotiin, onnistuu se kätevästi Väestötietojärjestelmästä poimittavien osoitteiden avulla. Onnistui varmasti herättämään huomion lähettämällä suorakirjeen jossa toivotetaan tervetulleeksi uuteen kotiin. Väestötietojärjestelmän etuna on tietojen kattavuus ja edullinen hinta. Jos haluat lähestyä tietylle alueelle muuttavia talouksia tai halutessasi rajata kohderyhmää tarkemmin, on se tässä palvelussa helppoa. Voit esimerkiksi lähestyä vain lapsiperheitä, tai tietyn ikäisiä henkilöitä

  • Kohderyhmää lähestytään printtisuoralla. Osoitteet toimitetaan painotaloon
  • Palvelu voidaan myös toteuttaa automaattisena konseptina. Silloin toteutamme halutulle kohderyhmälle viestin paino- ja postitustyön sekä jakelun esim. kuukausittain. Helppoa!