Tatu ja Patu seikkailevat syksyllä omissa postimerkeissä

26.08.2020

Muissa syysmerkeissä luontoaiheista taidegrafiikkaa, pieni haaveilija ja lukutaito

Postimerkkien syyskausi alkaa ensi viikolla, kun keskiviikkona 2.9. tulee myyntiin neljä uutta postimerkkijulkaisua, joissa on 13 erilaista postimerkkiä. Merkeissä nähdään Tatu ja Patu, Postin palkitsemaa taidegrafiikkaa ja maalaus pienestä haaveilijasta. Lisäksi syyskuun postimerkeissä juhlistetaan YK:n kansainvälistä lukutaitopäivää.

Tatu ja Patu ovat suositusta lastenkirjasarjasta tuttu parivaljakko, jotka ovat seikkailleet myös näyttämöllä ja valkokakankaalla. Kaksikon uusin aluevaltaus ovat postimerkit, joissa Tatu ja Patu paahtavat omaan tyyliinsä ilman estoja.

Postimerkkivihkon kuvittaneet ja suunnitelleet Aino Havukainen ja Sami Toivonen halusivat venyttää perinteisiä postimerkkien rajoja ja testata teknisiä kikkoja, joita he eivät ole päässeet kirjoissa toteuttamaan. "Tätä työtä oli kiva tehdä, koska meille annettiin varsin vapaat kädet merkkien suunnitteluun."

"Mietimme, miten Tatu ja Patu itse suhtautuisivat tähän heille suotuun suureen kunniaan ja miten he hoitaisivat homman, jos olisivat itse päävastuussa projektista. Ei siis mikään ihme, että outolaiskaksikon jäljiltä postimerkkivihkon merkit ovat sikin sokin ja merkeissä on reikiä ja repeämiä", Havukainen ja Toivonen kertovat.

Tatu ja Patu -postimerkkivihkossa on 6 erilaista kotimaan ikimerkkiä.

 

Janne Laineen metsäkuvat puhuttelevat

Syksyn merkeissä nähdään myös Postin tämänvuotisen taidepalkinnon voittaneen Janne Laineen luontoaiheista taidegrafiikkaa. Postimerkkeihin valittiin Laineen laajasta tuotannosta kaksi kuvaa. Iltarusko kuvaa jämeriä kuusia, joiden välistä pilkottaa keloja auringonlaskun aikaan. Duetossa nähdään tummina hahmoina kaksi lintua puun latvassa taustanaan vaaleaa taivasta ja punertavia pilviä.

Islannin maisemista inspiraatiota saanut Janne Laine kiinnostui suomalaisesta metsäaiheesta, kun hän havahtui, että lapsuudesta tuttu aarniometsä Lavialla oli kaadettu maan tasalle. "Haluan tehdä kuvillani ihan oman koskemattoman metsän, jossa luonto on tasapainossa. Metsä on monelle pyhä paikka, jossa voi kokea aidon luontoyhteyden", Laine kertoo.

Postin taidepalkinto myönnettiin tänä keväänä neljättä kertaa. Vuonna 2019 taidepalkinnon sai vaatesuunnittelija Mert Otsamo, vuonna 2018 graffititaiteilija EGS ja vuonna 2017 kuvanveistäjä Jasmin Anoschkin.

Postin taidepalkinto 2020: Janne Laine julkaistaan 10 merkin arkissa, jossa on 2 erilaista kotimaan ikimerkkiä.

 

Pieni haaveilija kurkottaa ylöspäin

Kuvataiteilija Netta Tiitisen suunnittelema Pieni haaveilija perustuu alun perin tilaustyönä tehtyyn maalaukseen, jossa glitteriä ja kimallusta rakastava tyttö kurkottelee ylöspäin. Postimerkki ja maalaus heijastelevat Tiitisen mukaan lapsen rohkeutta, intoa, uteliaisuutta ja välittömyyttä.

"Postimerkkiin valittu maalaus kuuluu aitojen tarinoiden teossarjaan. Tilaustyöt ovat minulle tärkeitä, koska on aina upeaa saada kuvata oikeita ihmisiä ja maalata heidän elämäntarinoistaan. Se on ehkä jopa arvokkainta, mitä taiteilijana saa tehdä", Tiitinen kertoo.

Kotimaan ikimerkki Pieni haaveilija julkaistaan 10 merkin arkissa.


Lukutaito kehittää ajattelukykyä ja empatiaa

Lukutaito on ihmisoikeus, joka mahdollistaa yksilön kehityksen, kouluttautumisen ja täyden kapasiteetin hyödyntämisen. Lukutaito edistää ymmärrystä, suvaitsevaisuutta ja tasa-arvoa sekä kehittää kriittistä ajattelukykyä. Syyskuun alussa vietettävää YK:n kansainvälistä lukutaitopäivää juhlistetaan Ilkka Kärkkäisen suunnittelemilla graafisilla postimerkeillä, jotka esittelevät neljää eri hahmoa.

Kärkkäinen tiivistää postimerkkien sanoman yhteen lauseeseen: Olet mitä luet. "Halusin luoda erinäköisiä ja -oloisia ihmisiä. Hahmot ovat rakentuneet kirjaimista, jotka ovat lukutaidon perusta. Merkeissä voi nähdä vaikkapa monokkelisilmäisen herrasmiehen, tuittupäisen nuoren, coolin babyn ja viehättävän daamin. Mutta varmasti jokainen näkee merkkien hahmot omalla tavallaan, mikä onkin tarkoitus."

Lukutaito ja lukeminen -pienoisarkissa on 4 erilaista kotimaan ikimerkkiä.

 

Huom! Posti ei järjestä syyskuussa julkaistavista postimerkeistä ensipäiväntapahtumaa koronavirustilanteesta johtuvien rajoitusten vuoksi.

 

Kuvamateriaalia medioiden käyttöön

Tutustu Postin verkkokaupassa kaikkiin myynnissä oleviin postimerkkeihin osoitteessa http://www.posti.fi/ostoksille.