Suomalaiset tilaavat Ruotsin verkkokaupoista nyt enemmän kuin koskaan

07.05.2020

 

Postin teettämästä kysetutkimuksesta selviää, että koronan aiheuttama poikkeustila on lisännyt suomalaisten verkko-ostamista.  Osansa kasvusta on saanut myös kansainvälinen verkkokauppa. Erityisesti Ruotsista Suomeen tulevat pakettimäärät ovat kasvussa.

Tammikuussa julkaistun kansainvälisen postialan järjestö International Post Corporationin (IPC) julkaiseman rajat ylittävän verkkokauppatutkimuksen mukaan ulkomailta verkko-ostoksia tehneistä suomalaisista kolmannes osti Saksasta (33%), lähes neljännes Iso-Britanniasta (23%) ja viidennes Ruotsista (21%).

- Nyt poikkeustilan aikana Ruotsista Suomeen tuleva pakettiliikenteemme on kasvanut yli 40 % viime vuoteen verrattuna. Houkuttelevat brändit, laajat valikoimat ja nopeat toimitukset Suomeen, luettelee Postin kansainvälisistä verkkokaupan palveluista vastaava johtaja Sami Finne naapurimaan nettishoppailuun vetäviä tekijöitä.

Suosittuja ruotsalaisia verkkokauppoja ovat muun muassa Jollyroom, H&M ja Sportamore.

- Ruotsalaiset verkkokaupat ovat aktivoineet suomalaisia kuluttajia hyvin kampanjoilla, mikä näkyy myös volyymeissa. Verkkokauppojen myynnissä on nyt suuria vaihteluja - osalla kasvu on ollut erittäin voimakasta.  Osa kauppiaista tarjoaa ilmaisia kuljetuksia, ja kotiintoimitusten määrä on kasvanut merkittävästi suhteessa edelliseen vuoteen, Sami Finne jatkaa.

Paketit ulkomailta kulkevat normaalisti

Ulkomailta tulevien lähetysten kokonaistoimitusnopeuteen vaikuttavat verkkokaupan keräily- ja varastoprosessit, sekä kuljetus lähtömaasta Suomeen. Päivittäiset keräilyt verkkokaupoista mahdollistavat nopeat toimitukset Suomeen. Ruotsista Suomeen lähetykset tulevat lautalla.

-  Ruotsista, Baltiasta ja Keski-Euroopasta tulleet paketit ovat kulkeneet pääosin normaalisti koko poikkeustilanteen ajan. Meillä on mahdollisuus lisätä kapasiteettia joustavasti tarpeen mukaan, Sami Finne kertoo.


Aiheeseen liittyvää:
Posti vastaa nopeasti lisääntyneeseen kysyntään - viime viikolla jaettiin yli miljoona pakettia