Posti: Nopea palaute auttaa ja kannustaa - opi tunnistamaan jakeluyritys ja anna palaute oikealle taholle

26.02.2020

Posti on edelleen Suomen ainoa valtakunnallinen palveluyritys postinjakelussa, mutta printtipostia jakaa alueellisesti tällä hetkellä myös 16 muuta jakeluyritystä. Jakelu on ihmisen tekemää työtä, josta palautteen saaminen on tärkeää, olipa kysymys virheiden korjaamisesta tai kiitoksen aiheesta. Oikean tahon tunnistaminen ja palautteen antamisen nopeus ovat tärkeitä erityisesti virhetilanteissa.

- Monet postinsaajat eivät ole välttämättä edes havainneet, että myös kirjepostia voi jakaa muut kuin Postin tutut postinjakajat. Ylipäätään postilaatikolla tai -luukulla voi käydä useiden eri jakeluyritysten jakajia jakamassa eri tuotteita, muistuttaa Marko Enberg Postista.

Jokaisella jakeluyrityksellä on oma tunnuksensa

Jakeluyrityksen tunnus on tärkeää oppia tunnistamaan palautteen antamista varten. Postin tunnukset ovat Posti Oy, ECONOMY, PRIORITY, POSTI GREEN. Kirjepostia koskevan postitoiminnan harjoittamisesta on ennen toiminnan aloittamista tehtävä ilmoitus Traficomille. Se pitää yllä rekisteriä postitoimintailmoituksen tehneistä yrityksistä, ja tästä rekisteristä löytyvät jakeluyritysten nimet ja tunnukset. Jokainen palveluyritys vastaa omasta toiminnastaan ja käsittelee itse omat asiakaspalautteensa.

- Arvostamme asiakkaidemme antamaa palautetta. Mitä nopeammin me Postissa saamme asiakkailtamme palautteen meidän jakamistamme lähetyksistä, sitä nopeammin pääsemme tutkimaan tilanteen ja korjaamaan myös mahdollisen virheen. Palautteen voi antaa asiakaspalvelumme kautta nettisivuiltamme posti.fi löytyvällä asiointilomakkeella, opastaa Marko Enberg.

Mitä pitää tehdä, jos jakeluyritykselle tapahtuu virhe?

Jakeluyrityksen tunnistaminen on ensimmäinen tehtävä. Sen jälkeen kannattaa välittömästi ottaa yhteyttä tähän jakeluyritykseen.

Jos kotiin on tullut Postin jakamana jollekin muulle kuuluvaa postia, sitä ei saa avata, vaan se pitää palauttaa takaisin Postille. Postin jakamien kirjeiden päälle voi kirjoittaa "Väärin jaettu" ja yliviivata osoitteen kynällä, antaa lähetyksen postinjakajalle, viedä Postin keltaiseen kirjelaatikkoon tai Postin palvelupisteeseen. Väärinjako voi johtua esimerkiksi siitä, että edellinen asukas ei ole tehnyt lähettäjälle osoitteenmuutosta. Palautetut lähetykset otetaan osoiteselvitykseen ja jaetaan uuteen osoitteeseen.

Muiden jakeluyritysten väärin jakamaa postia ei pidä palauttaa Postille. Palauttamisohjeet pitää selvittää esimerkiksi jakeluyrityksen verkkosivuilta. Jos epähuomiossa olisi kuitenkin palauttanut muiden väärin jakamat lähetykset Postille, ne säilytetään Postissa, kunnes asiasta vastaava jakeluyritys noutaa lähetykset jatkotoimia varten.

Asiakkaiden kiitokset antavat uutta puhtia ja hyvän mielen

Postin kautta kulkee miljoonia lähetyksiä jokaisena arkipäivänä, mutta postimäärät vaihtelevat voimakkaasti eri viikonpäivinä, eri aikoina kuukaudessa ja vuodenaikoina. Lähettäjäasiakkaiden tarpeet rytmittävät postityötä.

- Meillä Postissa on alan parhaat postinjakelun osaajat, jotka työskentelevät vaihtelevissa olosuhteissa kaikkina vuodenaikoina. Emme aina pysty sataprosenttiseen onnistumiseen, mutta teemme kaikkemme sen eteen. Olemme kaikki iloisia, kun joku meistä saa myös kiittävää palautetta. Asiakkaamme ovat meille tärkein asia tässä työssä ja positiivinen palaute antaa meille uutta puhtia ja hyvän mielen, kertoo Marko Enberg.