Kehu kaveria kortilla – postita ystävänpäiväkortit viimeistään 12.2.

05.02.2018

Keskiviikkona 14. helmikuuta ilahdutetaan ystäviä ja muita itselle tärkeitä ihmisiä. Ystävyys on usein koko elämänkaaren kestävä voimavara. Toisen huomioinen ja pienet muistamisen eleet tuovat iloa elämään, ja voivat lieventää yhä useamman suomalaisen kokemaa yksinäisyyden tunnetta. Postikortti on helppo, edullinen ja näppärä tapa ilahduttaa. Ystävänpäiväkortit tulee lähettää viimeistään maanantaina 12. helmikuuta.

”Ystävänpäivä toimii mitä parhaiten kansallisena kehupäivänä. Teema on tärkeä, etenkin kun toisten huomioiminen ja kehuminen helposti unohtuvat. Työpaikoillakin kaivataan positiivista palautetta”, kertoo tuotepäällikkö Johanna Rouhe Postista.

Aitojen korttien merkitys kasvaa, kun muu viestintä sähköistyy

Ystävänpäivä on joulun jälkeen vilkkain sesonki korttien lähettämiseen. Positiivisen tunteen herättävä ja konkreettisesti läsnä oleva kortti pysäyttää, voi syventää lähettäjän ja vastaanottajan suhdetta ja korostaa sen merkityksellisyyttä vahvemmin kuin ohikiitävät sähköiset viestit käy ilmi Iro Research Oy:n Postille teettämästä tutkimuksesta.

Suomessa ystävänpäivää ei kuorruteta romanttisuudella, mutta päivään liittyy paljon tunnetta

Suomessa ystävänpäivänä muistetaan laajasti oman elämän tärkeitä ihmisiä, tämä välittyy myös ystävänpäiväkorttien valikoimasta. Korteista löytyy kauneutta, huumoria ja naisenergiaa, pienimmillekin sopivia söpöjä kuva-aiheita ja toisaalta varttuneemman väen tuntemia nostalgisia aiheita. ”Jos juuri sopivaa korttia ei satu kohdalle, voi Postikortti-sovelluksella lähettää taatusti yksilöllisen tervehdyksen”, vinkkaa Rouhe.

Posti tukee toisten huomioimista ja lasten kirjoitustaitoa

Posti lahjoittaa helmikuussa Opetushallituksen hyväksymänä jokaiselle 5.luokkalaiselle kortin postimerkkeineen, jolla oppilas voi muistaa hänelle tärkeää henkilöä. Korttien kirjoittaminen antaa tärkeän kokemuksen käsinkirjoitetusta viestistä sekä postin lähettämisestä ja vastaanottamisesta. Yli 60 000 koululaisen kortit ovat pian matkalla vastaanottajille.



”Alkuun korttien kirjoittaminen tuntui vieraalta. Harjoittelun kautta siitä on tullut hauskaa puuhaa, ja se koetaan tärkeäksi, sillä jokainen pistää parastaan. Oppilaat tykkäävät itse askarrella kortin ja lähettää sen läheiselleen, ja monelle ne ovat poikineet myös paluupostia”, iloitsee opettaja Hilkka Niemitalo Alajärven Myllykankaan koulusta.

Posti kannustaa oppilaita yhdessä pohtimaan ystävyyden merkitystä ja kirjaamaan ajatuksensa kouluihin toimitettuihin julisteisiin. Yhdessä työstetty juliste seinällä muistuttaa toisen huomioimisesta läpi vuoden.

Ystävänpäivän vietto vakiintui suomalaiseen kalenteriin 1980-luvun lopulla. Suomen Punainen Risti ja Posti kampanjoivat ystävyyden juhlan puolesta vuonna 1987. 

Vuoden 2018 ystävänpäiväpostimerkit on suunnitellut Lapin yliopiston lehtori Leena Raappana-Luiro. Ystävyys on valo -postimerkkivihossa on viisi kotimaan ikimerkkiä.

Korttien lähettämisen tutkimuksen toteutti Postille IRO Research Oy marraskuussa 2016. Kyselyyn vastasi 1000  vastajaa, jotka edustavat 15-79-vuotiaita suomalaisia.

Katso Pinkku Pinskun video: real vs. fake friend

Kuvia median käyttöön