Postin 3 500 jouluapulaista auttaa toimittamaan koteihin hyvää mieltä

19.10.2017

Posti varautuu joulusesonkiin palkkaamalla ympäri Suomen noin 3 500 jouluapulaista. Heistä puolet työllistyy joulutervehdysten ja pakettien lajitteluun, toinen puoli jakeluun ja kuljetukseen. Tänä vuonna jouluapulaisia palkataan myös 130 uuteen pop up -palvelupisteeseen, joita Posti perustaa varmistamaan pakettien sujuvan noutamisen.

Joulu on perinteisesti Postissa vuoden kiireisintä aikaa. Viime vuonna suomalaiset lähettivät 29 miljoonaa joulukorttia. Vuonna 2016 Postin kautta kulki ennätykselliset 34 miljoonaa pakettia, ja vauhti kiihtyi loppuvuoden jouluostosten ja -lahjojen myötä. Verkkokauppalähetysten määrä kasvoi 7,3 %, mikä vastaa noin miljoonaa pakettia.

- Vaikka työmäärä on suuri, useat meistä odottavat joulun tiivistä tunnelmaa ja sitä, että rutiineista poiketaan. Kaikille postilaisille joulu on se juttu, jota muistellaan myöhemminkin, kertoo suunnittelija Sami Seppälä Helsingin postikeskuksesta.

Joulutyö Postilla on hyvä ponnistuslauta tulevaan

Jouluapulaisen työt kiinnostavat etenkin nuoria ja opiskelijoita. Sadoille nuorille Postin joulu tarjoaa ensimmäisen, tärkeän työkokemuksen.

- Joulutyöntekijät ovat tervetullut lisä joulun kiireisiin. Moni vanha tuttu tulee meille uudestaan, mutta mukana on paljon myös ensikertalaisia. Kokemuksena joulutyö on työelämässä aloittelevalle nuorelle hyödyllinen ponnahduslauta tulevaan, Sami Seppälä sanoo.

Moni jouluapulaisista on ollut töissä Postilla ennenkin. Viime kesän kesätyöntekijät kertoivat Vastuullinen kesäduuni -kampanjan kyselyssä tulleensa kohdelluksi tasavertaisesti muiden työntekijöiden kanssa. He myös kokivat päässeensä osaksi työyhteisöä.

- Palautteissa esiin nousseet hyvä ilmapiiri ja valmius suositella työpaikkaa muille on ilahduttavaa palautetta sen päälle, että olemme onnistuneet noudattamaan Vastuullisen kesäduunin periaatteita hyvin, Ville Hakala Postin rekrytoinnista kertoo.

Paikkoja avoinna eri puolilla Suomea

Vuonna 2016 hakijoita oli yli 9 000, ja heistä noin joka kolmas sai työpaikan. Tämän joulun rekrytoinnit ovat käynnissä, ja paikkoja on runsaasti auki ympäri Suomen.

Jouluapulaisilta edellytetään pääsääntöisesti 18 vuoden ikää ja suomen kielen taitoa. Tarkemmat ohjeet ja hakuajat kannattaa tarkistaa työpaikkailmoituksesta. Kaikki avoimet työpaikat löytyvät osoitteesta posti.com/tyopaikat.

Lue myös: Posti on varautunut Black Fridayhin ja jouluun