Kiitä veteraania kortilla Suomen täyttäessä 100 vuotta − Posti ja veteraaniliitot järjestävät korttikampanjan

25.09.2017

Posti ja veteraaniliitot järjestävät kolmatta kertaa kaikille suomalaisille suunnatun korttikampanjan, jossa jokainen voi kiittää veteraaneja helposti ja mieleenpainuvasti postikortilla. Suomen 100. itsenäisyyspäivä on upea merkkipaalu veteraanien kotimaan hyväksi tekemälle työlle. Kortteja otetaan vastaan 16.11. asti, ja ne toimitetaan veteraaneille itsenäisyyspäiväksi.

Viime itsenäisyyspäivän kampanjassa suomalaiset lähettivät veteraaneille 25 000 arvostavaa ja ilahduttavaa tervehdystä. Yksi kortin saanut on sotaveteraani Olli Vuorio.

- Oli hienoa saada se kortti täysin tuntemattomalta. Laitoin kortin kansioon, johon olen pistänyt tiettyjä muistoja talteen. Suomi on hyvä maa monessa suhteessa, eikä veteraanien työ ole mennyt hukkaan. Ilman sitä meillä ei olisi itsenäistä Suomea, Vuorio pohtii.

Vuorio osallistuu veteraaniliittojen toimintaan ja kirjoittaa artikkeleja liittojen lehtiin. Veteraanien kesken ei kuitenkaan yleensä muistella sota-aikaa. - Tapahtumat ovat muistissa, mutta ei niistä haluta sillä tavalla kertoa. Hartaasti toivon, että rauha säilyisi, ettei nuorempien tarvitsisi koskaan kokea sotaa, 98-vuotias Vuorio sanoo.

Posti vie kortit perille Suomen Sotaveteraaniliiton, Sotainvalidien Veljesliiton, Rintamaveteraaniliiton ja Kaatuneitten Omaisten liiton antamien osoitetietojen mukaan.

Kortteja voivat lähettää niin yksityishenkilöt kuin koululuokat, yhteisöt ja yrityksetkin.

Lähetä kortti veteraanille osoitteeseen:

Posti Oy
Kortti veteraanille
PL 7230
00002 HELSINKI

Katso tarkemmat ohjeet sekä lisätietoa korttikampanjasta osoitteessa www.posti.fi/kiitos.

Lisätiedot medialle: Postin MediaDesk, puh. 020 452 3366 (ma-pe 9.00-16.30)