20.08.2015 3

Yllättävää apua toimitusketjusta?

Kulunut vuosi on tuonut maapallon ekologisen kantokyvyn kannalta huolestuttavia uutisia. Viime viikolla 13. elokuuta vietettiin maailman ylikulutuspäivää, joka tuli tänä vuonna ennätyksellisen aikaisin. Ylikulutuspäivä on laskennallisesti se päivä, jolloin ihmiset ovat kuluttaneet loppuun maapallon sinä vuonna tuottamat uusiutuvat luonnonvarat.

Myös maapallon jäätiköt sulavat nyt ennätystahtia. Tutkijoiden mukaan sulamisvauhti on nopeampi kuin kertaakaan 120-vuotisen mittaushistorian aikana ja pahimpien skenaarioiden mukaan merenpinta voi nousta jopa kuusi metriä, jos ei ilmaston lämpenemistä saada kuriin.

Posti- ja logistiikkasektorilla ilmastonmuutos on ollut tapetilla jo pitkään, ja toimialalla on kuumeisesti keskitytty vähentämään fossiilisista polttoaineista aiheutuvia kasvihuonekaasupäästöjä. Positiivisia tuloksia on saavutettu, sillä kysyntä ja tarjonta ovat kohdanneet sopivalla tavalla.

Yhtäältä autoteollisuus on onnistunut merkittävästi ja nopealla aikataululla vähentämään hiilidioksidipäästöjä. Uudet autot ovat huomattavasti polttoainetehokkaampia kuin vanhat, kiitos teknologisten innovaatioiden mm. renkaiden, voiteluöljyjen, aerodynamiikan sekä autojen käyttämän sähkönkulutuksen osalta. Lisäksi vaihtoehtoisten ajoneuvojen osuus markkinoilla kasvaa jatkuvasti.

Toisaalta paine ympäristön kannalta edistyksellisiin ratkaisuihin tulee asiakkailta. Jotta globaali lämpeneminen saadaan pidettyä kurissa alle kahdessa asteessa, täytyy arviolta 80 % olemassa olevista fossiilisista polttoainevarannoista jättää käyttämättä. Tämä näkyy jo sijoittajien lisääntyvänä kivihiilen karttamisena, mikä puolestaan vaikuttaa yritysten ilmastokäyttäytymiseen. Kun Unileverin ja L'Oréalin kaltaiset globaalit brändit rupeavat seuraamaan CO2-päästöjään, heijastuvat paineet koko alihankintaketjuun – erityisesti logistiikkaan.

Postissa on jo pitkään tehty systemaattista työtä hiilidioksidipäästöjen pienentämiseksi. Olemme sitoutuneet vähentämään CO2-päästöjämme 30 % suhteessa liikevaihtoon vuoteen 2020 mennessä. Vuodesta 2007 vuoteen 2014 päästöt ovat vähentyneet 17 %.

Merkittävin vaikutus päästöjen säästämiseen syntyy autokannan hallinnassa, joka käsittää noin 4000 ajoneuvoa ja 118 miljoonaa ajokilometriä vuodessa Suomessa. Kaluston lisäksi tuotannon johtamis- ja suunnittelujärjestelmillä on merkittävä rooli ympäristövaikutusten hallinnassa.

Viime vuonna asensimme digitaaliset ajotavanseurantalaitteet kaikkiin ajoneuvoihimme, mikä mahdollistaa reaaliaikaisen polttoainekulutuksen ja hiilidioksidipäästöjen seurannan. Tehokkaan mittaroinnin avulla kuljettajamme saavat päivittäin tietoa taloudellisen ajotavan onnistumisesta mahdollistaen näin yksilökohtaisten ajotaitojen kehittämisen entistä ympäristöystävällisemmiksi. Myös huolellinen reittioptimointi ja kuljetusten tehokas yhdistely auttavat päästöjen pienentämisessä.

Asiakkaiden näkökulmasta Posti on ollut merkittävä edelläkävijä Suomessa hiilineutraaleilla tuotteillaan. Olimme muun muassa maailman ensimmäinen posti, jolla oli täysin hiilineutraali postinjakelu. Tänä vuonna laajensimme Posti Green –tuoterepertuaarimme sisältämään postipalveluiden lisäksi myös paketti- ja logistiikkaliiketoiminnan.

Nollapäästöt asiakkaille on Postilta rohkea mutta kannattava sitoutuminen ympäristötavoitteiden edistämiseen, sillä tällöin kannamme asiakkaan puolesta vastuun ilmaston kuormittamisen pienentämisestä ja asiakas saa logistiikkakumppanuudestaan kaiken mahdollisen hyödyn irti.

Kirjoittaja:

Noomi Jägerhorn
Vastuullisuusjohtaja, Posti Group Oyj