28.08.2015 3

Verkkokaupan on kansainvälistyttävä kasvaakseen

Kansainvälistyminen on avainasia verkkokaupan kasvua haettaessa. Keskittyminen ainoastaan kotimarkkinoille ei tarjoa riittävästi kasvupotentiaalia, vaan altistaa suomalaisen verkkokaupan kansainvälisten jättien armoille. Kotimarkkinatuntemus ei tuo riittävää kilpailuetua, lähes kaikki kansainväliset verkkokaupat palvelevat asiakkaitaan suomeksi, meille tutuilla maksu- ja toimitustavoilla.

Kasvuhanke onnistumisen tukena

Kansainvälistyminen on yksittäiselle verkkokauppiaalle valtava haaste. Onnistumisen edellytyksiä on alettu luomaan Team Finlandin alaisella verkkokaupan kansallisella kehitysohjelmalla. Ohjelman valmistelutyöt on saatu liikkeelle kevään ja kesän aikana ja syksyllä tullaan paneutumaan suomalaisen verkkokaupan tilaan syvällisesti jotta löydetään oikeat toimenpiteet kasvun vauhdittamiseksi. Esimerkiksi koulutuksella ja verkostoitumalla voidaan kehittää suomalaisten verkkokauppiaiden tietotaitoa mm. markkinoinnissa ja helpottaa vientiin liittyviä käytännön haasteita. Riskienhallinta ja rahoitus ovat suurimpia yksittäisiä haasteita kansainvälistymiselle joten näihin tarvitaan myös tukea.

Tietotaitoa ulkomailta

Posti vieraili yhdessä muutaman suomalaisen verkkokaupan kanssa Chicagossa Internet Retail (IRCE) messuilla kesäkuun alussa. Kyseessä on verkkokaupan suurin yksittäinen tapahtuma maailmassa ja tarjonta oli sen mukainen. Huikea määrä esityksiä verkkokaupan haasteista, esimerkkejä kuinka kivijalkakaupan parhaiten kytkee osaksi verkkokauppaa, suoratoimitusratkaisut kasvun vauhdittajana, B2B verkkokaupan kasvu ja erikoispiirteet ja lisäksi lukuisat näytteilleasettajat ohjelmistoratkaisuineen. Saimme valtavan määrän uutta kokemusta sekä ajatuksia joita palloteltiin yhdessä verkkokauppiaiden kanssa ja jotka jatkossa toimivat siemeninä suomalaisen verkkokaupan kasvulle.

Vieläkin nopeammin

Verkkokaupan kasvupotentiaalin ja kausimyynnin pystyy parhaiten hyödyntämään moderneilla IT- ja logistiikkajärjestelmillä. Esimerkiksi suoratoimituksilla saadaan laajempi tuotekatalogi rasittamatta käyttöpääomaa. Kytkemällä myymälät osaksi verkkokaupan tarjontaa voidaan myös laajentaa tarjoamaa ja tehostaa toimituksia. Entä myymälän noutopiste verkkokaupan toimituksissa, kuinka hyödyntää asiakasvirtaa ja saada aikaiseksi lisämyyntiä? Asiakkaan noutaessa tuotetta noutopisteen henkilöstöllä tulisi olla tieto mitä tuotetta asiakas saapuu noutamaan ja mitä muita tuotteita hän mahdollisesti vielä tarvitsee tai mitä lisätarvikkeita pakkauksesta kenties puuttuu. Myymälän noutopiste on hyvin suunniteltuna oiva tilaisuus lisämyynnille, huonosti suunniteltuna turhauttava asiakaskokemus tai menetetty mahdollisuus. Nopeat toimitukset ovat myös kilpailuvaltti: Postin pian käynnistyvä automaattivarasto mahdollistaa seuraavan päivän verkkokauppatoimitukset ja siten pidentää kauppiaan myyntisesonkia.

Kasvun siemenet on jo kylvetty

Slushin yhteydessä järjestettävässä Ultrahack -tapahtumassa Posti haastaa sovelluskehittäjät kehittämään tulevaisuuden verkkokaupparatkaisuja. Postin uudet pilvipalveluratkaisut yhdessä avoimien rajapintojen kanssa luovat mahdollisuuksia myös sovelluskehittäjille ja sitä kautta uusia työkaluja ja innovaatioita verkkokauppiaan liiketoiminnan tehostamiseen, asiakaspalveluun, markkinointiin ja kuluttajakokemukseen. Suomeen on rakentunut maailman johtava mobiilipelialan klusteri, vastaavanlainen osaamiskeskittymä on mahdollista luoda myös verkkokaupan alalle. Osaamista ja lahjakkuutta Suomessa riittää, tarvitaan ideoita, järjestelmällistä tukea, yhteistyötä ja rohkeutta kasvun aikaansaamiseksi. Verkkokauppa on ja tulee olemaan kasvava osa kaikkien yritysten liiketoimintaa.

Jaakko Kaidesoja, Posti

Kirjoittaja

Jaakko Kaidesoja
Vice President, eCommerce Strategy and Business Development

Lue myös nämä

Ranja Pasivirta, Posti

Verkkokaupparalli kiihtyy

Monet mittarit, tutkimukset ja ennusteet ovat jo pidemmän ajan povanneet vahvaa kasvua verkkokaupalle. Mukaan on tullut uusia, kiehtovia mahdollisuuksia ja markkinoita.

Lue lisää

Kari Nykänen, Posti

Helppo palauttaminen lisää verkkokaupan myyntiä

Maksullinen palauttaminen on ollut yksi merkittävimpiä ostamisen esteitä niissä maissa, joissa palauttamisen kuluja on peritty.

Lue lisää