02.06.2015 3

Näin naapurissa: pakettimarkkinat kasvavat ja pakettiautomaatit ovat suosituin noutotapa

Virolaisista vain viidesosa noutaa lähetyksiä asiakaspalvelupisteistä, sillä pakettiautomaateista on tullut käytetyin ja suosituin verkkokauppaostosen noutotapa. Viimeisen markkinatutkimuksen mukaan vuonna 2014 Viron pakettimarkkina kasvoi 32 %. Kuluttajien vastaanottamien pakettien määrä on Virossa kaksinkertaistunut kolmessa vuodessa.

Posti Groupilla on Virossa pakettiautomaattiverkosto Itella SmartPOST. Se on keskittynyt nimenomaan virolaisten verkkokauppojen palvelemiseen. Yritämme herättää virolaiset verkkokaupat ottamaan vakavammin kansainvälisen kilpailutilanteen, sillä Viron markkinakasvu tulee enimmäkseen ulkomaanpakettien kasvusta. Kaikista vastaanotetuista paketeista ulkomailta saapuu 43 %, mikä on suhteellisesti enemmän kuin esimerkiksi Suomessa. Paketteja tilataan selvästi eniten Kiinasta, seuraavaksi Englannista ja Saksasta. Ulkomailta ostamisen suosiota selittää luultavasti  pieni markkina ja siitä johtuva huonompi valikoima ja korkeammat hinnat.

Saman päivän toimitus on Virolaisille verkkokaupoille maukas kilpailuetu

Paikalliset verkkokaupat eivät ikinä pysty kilpailemaan kansainvälisten verkkokauppojen valikoimaa ja hintoja vastaan.  Kuitenkin, jos paikallisella yrityksellä on tavarat varastossa, heidän kilpailuetuna voi olla nopea toimitus, helppo palauttaminen sekä asiakaspalvelu äidinkielellä.

Itella SmartPOST autaa Virossa verkkokauppoja siinä, että pakettiautomaattipalvelun lisäksi tarjoamme nopeaa saman päivän toimitusta, jolloin verkkokauppa pystyy ottamaan tilauksia vastaan klo 12.00 saakka, klo 13.00 paketit luovutetaan meille lajiteltaviksi ja iltapäivällä toimitamme paketit automaateihin - tämä pikatoimituksemme pakettiautomaatteihin kattaa miltei koko maan. Myös asiakaspalautusten tekeminen pakettiautomaattiin on hyvin helppoa kuluttajille.

Viron Itella SmartPOST on laajentunut kotiinkuljetuksiin

Uutena palveluna pakettiautomaattipalvelun rinnalle on Virossa otettu myös kotiinkuljetus, mikä auttaa palvelemaan asiakkaita, joille lähin pakettiautomaatti ei ole riittävän lähellä. Uusi palvelu mahdollistaa paremman tarjooman verkkokaupoille ja auttaa Itella SmartPOSTia myös kilpailutilanteessa Omniva (entinen Eesti Post) vastaan, jolla on oma automaattiverkko, mutta myös palvelupisteet ja kuriiripalvelut.

Kilpailu kiristyy, mutta markkinatutkimukset vahvistavat, että Itella SmartPOST arvioidaan Virossa selvästi parhaimmaksi  ja laadukkaimmaksi toimijaksi. Keskitymme jatkuvaan palvelun kehittämiseen ja korkealaatuisen palvelun tarjoamiseen, sillä haluamme olla ensimmäinen ja luotettavin yhteistyökumppani sekä verkkokaupoille että kaikille kuluttajaasiakkaille.

Risto Eelmaa

Kirjoittaja:

Risto Eelmaa
Managing Director, Itella SmartPOST OÜ