16.04.2015 3

Uusi automaattivarasto vauhdittaa verkkokauppaa

Postin ensimmäinen ja Euroopan nykyaikaisimpiin kuuluva automaattivarasto palvelee erinomaisesti verkkokaupan tarpeita.

verkkokauppa

Postin uuden, kesällä Vantaan Voutilaan valmistuvan automaattivaraston automatisoitu tilausten keräily nopeuttaa Postin toimituksia entisestään ja tarjoaa ainutlaatuista kilpailuetua verkkokauppiaille. Vantaan Voutilan varastosta tulee niin sanottu hybridivarasto, joka yhdistelee automaatti- ja manuaalivarastoa. Tavarat, jotka eivät esimerkiksi kokonsa tai kiertonopeutensa puolesta sovi nyt rakennettavaan automaattivarastoon, voidaan säilyttää manuaalivarastossa ja ne saadaan silti kätevästi samaan tilaukseen.

Automaattivarastolla tuotteet poimitaan muovilaatikoihin, jonka jälkeen ne siirtyvät kuljettimilla keräilyasemalle ja siitä edelleen pakattaviksi. Kuljettimet siirtävät paketit samassa rakennuksessa toimivaan Postin logistiikkakeskukseen, josta ne lähtevät koko maahan.

Automaattivaraston nopean keräilyn ja Postin pikatoimituksen myötä noin miljoona kuluttajaa pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Turussa saavat paketin jo vuorokauden kuluessa tilauksesta.

Verkkokaupoista ostetaan eniten iltaisin. Vastaanottajat toivovat saavansa ostoksensa mahdollisimman nopeasti, mieluiten jo heti seuraavana päivänä. Uuden automaattivaraston myötä Posti tarjoaa asiakkailleen Suomen nopeimmat ja koko maan kattavat verkkokaupan toimitukset.

Kattavat toimitusketjuratkaisut samasta talosta

Huolehdimme verkkokaupan logistiikasta kuten tuotteiden varastoinnista, varastokirjanpidosta, pakkaamisesta, kuljetuksista ja palautusten käsittelystä. Tietojärjestelmämme kattavat koko logistiikkaketjun aina tilaushetkestä tavaran luovutukseen asti. Ne tuottavat myös sähköiset dokumentit, tilaukseen liitettävät tulosteet, välittävät lähetys- ja raportointitiedot ja toimivat toimitustietojen käsittelyn, varastonhallinnan sekä toimitusketjun hallinnan moottorina.

Lisätietoja: Janne Kylmäoja
janne.kylmaoja@posti.com