Joulumerkin hinta 60 senttiä
18.09.2012
Osa postimaksuista muuttui 1. elokuuta 2012, kun 1. luokan postimerkin hinta nousi 80 senttiin (ennen 75 senttiä) ja 2. luokan postimerkin hinta 70 senttiin (ennen 60 senttiä). Osana muutosta myös kotimaan joulukortteihin tarkoitetun joulupostimerkin hinta nousee 55 sentistä 60 senttiin. Aiempien vuosien merkkejä voi hyvin käyttää joulukortteihin myös tänä vuonna, kun lisää niihin 5 sentin lisämerkin niin, että vaadittava joulumerkin taksa täyttyy. Aiempien vuosien merkkejä voi käyttää arvonsa verran myös osana mitä tahansa muita postimaksuja.
Paineita kirjemaksujen hinnankorotuksiin aiheuttavat vähenevä kirjepostin määrä sekä yleinen kustannusten nousu. Sekä yritysten että kuluttajien lähettämien osoitteellisten kirjeiden määrä on vähentynyt 3 - 5 %:n vuosivauhtia. Yksittäisen lähetyksen hinta kallistuu koko ajan, kun jaettavaa postia on aiempaa vähemmän.
Suomalaiset kotitaloudet käyttävät korttien, kirjeiden ja pakettien lähettämiseen yhteensä keskimäärin hieman alle 30 euroa vuodessa, joten vuositasolla kirjemaksujen korotus kotitaloutta kohti on 1,5-2 euroa.
Uusi hinnasto löytyy täältä: www.posti.fi/hinnat






