Porvoon Anttilasta kehitysympäristö tulevaisuuden postinjakeluun

29.03.2010

Huhtikuussa alkavassa vapaaehtoisessa kokeilussa mukana runsaat 140 kotitaloutta ja yritystä

Itella aloittaa Porvoon Anttilan kylässä vapaaehtoisuuteen perustuvan jakelukokeilun, joka kestää vuoden 2010 loppuun. Mukaan on lähtenyt yhteensä runsaat 140 Anttilan kotitaloutta ja yritystä. Huhtikuussa alkavan kokeilun aikana kehitetään ja testataan vaihtoehtoja tulevien vuosikymmenien postinjakeluun yhdessä asiakkaiden kanssa. Kokeilussa yhdistyvät perinteinen postinjakelu ja uudet sähköiset tavat vastaanottaa päivittäiset postilähetykset. Mukana yhteistyössä on Valtion teknillinen tutkimuskeskus.

- Kehitystyötä tehdään Living Lab -toimintamallilla. Se tarkoittaa, että postinjakelupalveluja kehitetään yhteistyössä asiakkaiden kanssa palvelujen todellisessa käyttöympäristössä. Haluamme kysyä asiakkailta, millaisia jakelupalveluja he haluavat tulevina vuosikymmeninä käyttää, kehitysjohtaja Tommi Tikka Itellasta kertoo.

- Itella on aktiivisesti mukana kehittämässä sähköisen viestinnän palveluja. Täysin uudenlaisten postinjakelupalvelujen kokeiluun osallistuminen antaa asiakkaillemme mahdollisuuden samalla opetella sähköistyvien palvelujen käyttöä. Haja-asutusaluella innovatiivisille peruspalveluille on tarvetta, kehitysjohtaja Tommi Tikka Itellasta kertoo.

Kokeilu koskee Itellan päiväpostin ja pakettien jakelua, ei erillistä sanomalehtien jakelua. Itella tarjoaa kokeiluun osallistuville asukkaille tietokoneen ja tietoliikenneyhteydet digitaalisten palvelujen käyttöön.

Lisätietoja medialle:
Tommi Tikka, kehitysjohtaja, puh. 050 462 7645, etunimi.sukunimi@itella.com

Näin kokeilu toteutetaan:

  • Postilähetykset jaetaan kahdesti viikossa tavalliseen tapaan postilaatikkoon. Lisäksi jokaisella postinsaajataloudella ja yrityksellä on oman lähipostin yhteydessä postilokero, jonne postilähetykset jaetaan muina päivinä ja josta asiakas voi käydä noutamassa lähetykset milloin tahansa.  Lokeroon saapuneesta postista ilmoitetaan tekstiviestillä.
  • Fyysisen postinjakelun lisäksi asiakkaan 1. ja 2. luokan kirjelähetykset skannataan sähköisiksi kirjeiksi, jotka voi käydä lukemassa NetPostista henkilökohtaisilla tunnuksilla. Skannauksen jälkeen kirjeet suljetaan kuoreen ja jaetaan asiakkaan postilokeroon tai -laatikkoon.  Skannaus tehdään erillään muusta postinkäsittelyssä, eikä kirjesalaisuus vaarannu. Yhteistyöhön mukaan lähteneiltä asiakkailta on pyydetty suostumus skannaukseen.
  • Myös pakettien jakelussa kokeillaan uutta vastaanottamistapaa. Oman lähipostin yhteydessä on pakettiautomaatti, josta asiakas voi noutaa paketit itse. Noudettavissa olevista lähetyksistä asiakas saa tekstiviestin. Isokokoiset ja kuittausta vaativat lähetykset noudetaan lähipostista kuten tähänkin asti.

Lue lisää Postiblogista

 

Itellan kuvapankista saat julkaisuvapaat kuvat toimialastamme, johtohenkilöistämme ja logoistamme. Kuvamateriaalia on saatavissa konsernin nettisivujen Media-osiosta (Kuvapalvelu ja logot): www.itella.fi/group/media