Itella ja suomalaiset postimerkit Shanghain EXPO 2010-maailmannäyttelyssä
11.02.2010
Itella ja suomalaiset postimerkit ovat mukana Kiinan Shanghaissa järjestettävässä EXPO 2010-maailmannäyttelyssä. Näyttelyssä on mukana toukokuun alusta lokakuun loppuun yli 240 maata ja kansainvälistä organisaatiota. Kaikkien aikojen suurimpaan maailmannäyttelyyn odotetaan 80 miljoonaa kävijää.
Suomi osallistuu maailmannäyttelyyn Kirnu-nimisellä suomalaista modernia arkkitehtuuria edustavalla paviljongilla. Omaperäinen ja mieleenpainuva Suomen esittelyrakennus esitellään myös suomalaisessa Jenni Erkintalon suunnittelemassa pienoisarkissa, joka ilmestyy näyttelyn alla 4. toukokuuta. Pienoisarkissa on kaksi 1. luokan ikimerkkiä.
Pienoisarkkia sekä siihen liittyviä ehiökortteja sekä muita suomalaisia postimerkkituotteita myydään paikan päällä Suomen paviljongissa.
- Merkit edustavat parhaimmillaan suomalaista muotoilua sekä modernia arkkitehtuuria ja ne kertovat Suomen osallistumisesta EXPO-tapahtumassa, sanoo Itellan Postimerkkikeskuksen johtaja Markku Penttinen.
Lisätietoja tiedotusvälineille:
Postimerkeistä:
Postimerkkikeskus, liiketoimintajohtaja Markku Penttinen, puh.020 451 5519,
etunimi.sukunimi@posti.fi
Itellan Viestinnän yhteyshenkilö:
viestintäpäällikkö Mika Heijari, puh. 020 451 3045,
etunimi.sukunimi@itella.com
Itellan kuvapankista löydät kuvia postimerkeistä tiedotusvälineiden käyttöön. Kuvamateriaalia on saatavissa konsernin nettisivujen Media-osiosta www.itella.fi/media: (Kuvapalvelu ja logot / Postimerkit).





