Postinumeron tai osoitetoimipaikan nimenmuutos
Postinumeroa käytetään ensisijaisesti lähetysten lajitteluun ja ohjaukseen. Suomessa on tällä hetkellä voimassa noin 3 100 postinumeroa. Muutoksia postinumeroihin ja toimipaikkojen nimiin tapahtuu lähes joka kuukausi.
Muutostarpeita postinumeroon tai postinumeroalueen nimeen voi tulla asukkailta, asukas- ja kyläyhdistyksiltä tai kunnilta. Uuden postinumeroalueen perustamisesta tai vanhan postinumeron lakkautuksesta tai postinumeroalueen rajojen muutoksesta aloitteen voi tehdä myös Itella Oyj. Postinumeroiden ylläpidosta, postinumeromuutosten käsittelystä ja päätöksen tekemisestä vastaa Itella.
Postinumeroon tehtävä muutos voi koskea osoitetoimipaikan nimeä, postinumeroalueen rajoja, uuden postinumeron perustamista tai postinumeron lakkautusta. Muutosehdotuksessa tulee olla esitettynä muutoksen tarpeellisuus ja perusteet. Lähtökohtana on, että muutos ei heikennä toimintaedellytyksiä, postinkulkunopeutta ja laatua.
Ennen muutosten toteuttamista selvitetään sen vaikutukset sekä postinkululle että alueen asukkaille ja yrityksille.








