Danmark pŒ 1700-taletFinland pŒ 1700-taletSverige pŒ 1700-taletNorge pŒ 1700-talet
Pohjola | 1700-luku
Pohjola 1700-luvulla
Vuosisadan alkupuolella Ruotsi kävi sotia sekä valtakunnan itä- että länsilaidoilla. Suuren Pohjan sodan seurauksena Ruotsi menetti Venäjälle laajoja alueita idässä. Myöhemmin itäraja siirtyi vielä kauemmaksi länteen. Taistelut ja katovuodet raunioittivat Suomen talouden. Ruotsi joutui vetäytymään myös Saksan alueelta.

Tanskassa olot olivat vakaammat. Kauppa ja merenkulku kehittyivät suotuisasti Napoleonin sotiin saakka vuosisadan lopulla. Vuosisadan loppupuoli oli molemmissa valtakunnissa vahvan kuningasvallan aikaa. Ruotsin Kustaa III tuki elinkeinoelämän kehittymistä ja suosi tieteitä ja taiteita. Tanskassa talonpojat vapautettiin muuttokiellosta (stavnsbåndet).

kotisivu | edellinen | seuraava