Etiketti hallussa
 
 

Lilli Talvitie taitaa kiistatta etikettien maailman. Hänen kokoelmaansa kuuluu noin 10 000 viinipullon etikettiä, jotka on koottu siisteihin riveihin 27 kansioon. Punaviinietiketit on lajiteltu punaisiin kansioihin ja valkoviinietiketit vihreisiin, ensin maittain sitten viinialueiden mukaan aakkosjärjestyksessä. Joukosta löytyy myös Pablo Picasson suunnittelema hyvin arvokas etiketti.

 
 






Helsinkiläinen Lilli Talvitie ei ole niin perso viinille, että olisi itse juonut kaikki 10 000 pulloa. Hän on saanut useita etikettejä lahjaksi ystäviltään ja tuttaviltaan. Myös Ranskan suurlähettiläs on täydentänyt hänen etikettikokoelmaansa.

Etikettien keräilyn aloitti oikeastaan Lilli Talvitien poika 30 vuotta sitten. - Poikani keräsi kaverinsa kanssa etikettejä sinikantisiin ruutuvihkoihin. Hän oli heittämässä etikettejä pois, kun pääsin väliin. Liotin etiketit pois vihkoista ja siitä oma harrastukseni ja innostukseni alkoi.

Lilli Talvitie teki sodan jälkeen miehensä kanssa useita työ- ja lomamatkoja Eurooppaan. Pariskunta yöpyi usein vanhoissa linnoissa, joissa oli tarjolla myös herkullisia aterioita ja erinomaisia viinejä. - Näin jälkikäteen minua harmittaa, etten vielä tuolloin kerännyt etikettejä, jotka olivat vuosisadan alkupuolelta.

Etikettienkeräilijä lukee myös viineihin liittyvää kirjallisuutta. - Kun saan yksittäisen etiketin, minun pitää selvittää, mistä viinistä on kyse. Tässä viinikirjat tulevat apuun. Luen oikeastaan viinikirjaa usein sängyssä iltalukemisena.

Lilli Talvitie haluaa tätä nykyä kokoelmiinsa vain vanhoja etikettejä, joita hän saa muun muassa ranskalaisilta, belgialaisilta ja sveitsiläisiltä ystäviltään. - Minua harmittaa vanhojen etikettien hauraus, sillä joskus etiketti saattaa liotuksessa murentua olemattomiin.

Vanhin etiketti vuodelta 1917

Kokoelman vanhin punaviinietiketti on Château Léoville Poyferré vuodelta 1917. Aarteenaan Lilli Talvitie pitää Pablo Picasson piirtämää etikettiä. - Sain kaksi Picasso-pulloa lahjaksi täyttäessäni 70 vuotta. Toisen pullon etiketti päätyi kokoelman sivulle ja toinen pullo seisoo tyhjänä kokoelmani vieressä.

Myös viinietiketteihin liittyy esteettisiä arvoja. Lilli Talvitie kelpuuttaa kokoelmaansa kauniit ja tyylikkäät etiketit. - Esimerkiksi romanialaiset ja bulgarialaiset etiketit ovat niin rumia, että olen jättänyt vain muutaman malliksi.

Lilli Talvitie tunnustautuu keräilijäluonteeksi, jonka muita aiheita ovat kukka-aiheiset postimerkit sekä Agatha Christien ja Georges Simenonin kirjat. Eräässä vaiheessa Talvitie keräili myös viina-, whisky-, likööri- ja konjakkipullojen etikettejä, mutta ne hän lahjoitti Alkon museolle.

Muutama viini- ja gastronomiayhdistys on ilmaissut kiinnostuksensa myös viinietikettikokoelmaa kohtaan. - Saatan lahjoittaa etikettini jollekin yhdistykselle, mutta toisaalta kaikki on myynnissä, jos vain hinnasta sovitaan, Talvitie pohtii.