- Kirjekuoreen liimattu postimerkki on viesti, joka kertoo omaa pientä tarinaansa kirjeen vastaanottajalle. Osoiteteksti voi olla kirjoitettu esimerkiksi aggressiivisella, lempeällä tai välinpitämättömällä käsialalla. Tällaisten pienten valintojen kautta välitämme ajatuksiamme joskus jopa tiedostamattomasti, Jura Jukola pohtii.
- Jotkut ovat yltyneet tuomaan tunteitaan julki sellaisella luovuuden voimalla, että siitä voi syntyä vain taidetta. Postimerkin kuva-aihe antaa usein postitaiteessa innoituksen kuoreen piirrettävälle nokkelalle kuvalle tai sommitelmalle. Merkki tavallaan laajenee käsittämään koko kirjekuoren.
Postitaiteen tekniikkaan kuuluvat esimerkiksi liimatut värikkäät paperinpalat, vesivärilaveeraukset, puuväripinnat ja hienostuneet tussiviivat. - Eräs kekseliäs postitaiteilija oli sommitellut ikkunakirjekuoren läpinäkyvästä muovista akvaarion ja toisessa tapauksessa elokuvateatterin valkokankaan, Jukola kertoo.
Jotkut postitaiteilijat valmistavat myös kuoren ja paperin itse. Aidon postitaideteoksen pitää kulkea aina Postin kautta ja myös leiman sommittelu juuri oikeaan kohtaan kuuluu asiaan. Postin palvelumyyjät saavatkin olla tarkkoina, kun he täyttävät asiakkaiden toiveita.
Teoksia ei palauteta tekijöille
Suomalainen postitaideveteraani Ilkka-Juhani Takalo-Eskola on määritellyt alan perusluonnetta näin: "Postitaide on eriytynyt, haaroittunut ja jakautunut niin moniaalle, ettei kukaan pysty näkemään, saati hallitsemaan kokonaisuutta. Uudet aiheet ja henkiset aallot seuraavat toisiaan eri tahoilla maailmaa."
Postitaideteoksia ei palauteta Takalo-Eskolan mukaan koskaan takaisin tekijöilleen. "Usein teokset arkistoidaan, jopa museoidaan. Erään näyttelyn kutsussa ilmoitettiin, että näyttelyn päättäjäisissä kaikki teokset poltetaan! Jerusalemissa postitaidenäyttelyn teokset taas muurattiin museon kivijalkaan."
-------------------
Peruskoulun 1-4 -luokkalaisille julkaistiin syyskuussa 1998 suuri postitaidekilpailu yhdessä Opetusministeriön kanssa. Kilpailun teemoina ovat muun muassa ympäristönsuojelu, Suomi vuonna 2000 sekä kirje ystävälle. Parhaat työt ovat esillä Postimuseon Keräilyn ihanuus ja hulluus-näyttelyssä.