Postikortin kuvapuoli kiinnostaa
 
 

Teuvo Termonen on kaikkiruokainen postikorttien keräilijä, josta viimevuosikymmenellä on tullut keräilykirjallisuuden kustantaja ja kauppias. Kaikista läheisimpiä hänelle ovat sortokauden postikortit, mutta myös kotiseutu Kivennapa ja Helsinki kiinnostavat. Toisaalta Termosella on kätköissään noin neljännesmiljoona korttia, joten melkein minkä tahansa kokoelman tekeminen on mahdollista.

 
 




Teuvo Termonen aloitti keräilyharrastuksensa sotalapsena Ruotsissa vuonna 1944. Ensimmäiset keräilyn kohteet olivat postimerkit ja postilähetykset eli lähinnä kirjeet ja kortit. - Filatelia pysyi pääharrastuksenani aina 1970-luvun alkuun saakka, jolloin havaitsin, että myös postikorttien kuvapuolella on paljon kiinnostavaa materiaalia.

Postikortit liittyvät monella tapaa Termosen elämään, sillä hän tutkii kortteja ja kirjoittaa niistä. Termonen on kustantanut tai ollut muuten mukana yli kolmessakymmenessä postikorttiaiheisessa julkaisussa.

Tällä hetkellä Termonen työstää toista osaa kirjaansa "Postisensuuri Suomessa". Viimeistelyä ja painatusta vaille on myös neljäs osa teokseen "Suomalaista postikorttitaidetta". Aineistoa karttuu kaiken aikaa myös osaan viisi, sillä Termonen panee uusiakin kortteja talteen tekijätietoineen.

Termosella on myös monien filateelisten yhdistysten ja numismaatikkojen jäsenyys.

Kortisto omassa päässä

Kortistoa Teuvo Termosella ei kokoelmistaan ole, mutta se on järjestetty niin, että tarvittaessa kortit löytyvät. - Tunnen kokoelmani ulkonäöltä ja tarvitsemani tietokone raksuttaa päässäni. Kartutan kokoelmiani kaiken aikaa seuraamalla säännöllisesti muun muassa huutokauppaluetteloita.

Kuuden eläkevuotensa aikana Teuvo Termonen on ryhtynyt myös postikorttikauppiaaksi. Hän pitääkin tällä hetkellä itseään enemmän kauppiaana ja tutkijana kuin keräilijänä.

- Kauppiaan roolia on kuitenkin vaikea pitää, jos myytäväksi osuu sellainen kohde, jota minulla itselläni ei ole. Kortti jää silloin myymättä. Kai se on niin, ettei keräilijästä voi tulla menestyvää kauppiasta, hän huokaisee.

Teuvo Termosen postikortteja oli esillä näyttelyssä ensi kertaa 1970-luvun alussa ja sen jälkeen hänen kokoelmiinsa on voinut tutustua kymmenissä eri näyttelyissä ympäri maata.