Wannabe oli se radiossa soinut kappale ja tv:ssä pyörinyt video, joka sai Heta Mattilan ryhtymään yhtyeen faniksi. Spice Girlsin musiikki oli tarttuvaa ja sanoituksissa puhuttiin tyttöenergiasta. Nuortenlehdet pullistelivat yhtyeen kuvia ja julisteita. Sympaattiset Spice Girlsit olivat tyttöjen oma juttu.
Eipä aikaakaan, kun Hetan pikkusisko Katrikin innostui aiheesta ja tyttöporukoissa kuunneltiin aamusta iltaan Spice Girls -musiikkia. Kavereiden kanssa kerättiin ja vaihdeltiin ahkerasti yhtyeen julisteita ja kuvia koti- ja ulkomaisista musiikkilehdistä.
Yhtye saavutti suuren suosion kaikkialla Euroopassa ja kauppoihin alkoi ilmestyä erilaista fanitavaraa. Heta ja Katri hankkivat aluksi tikkareita, joiden kääreissä oli yhtyeen jäsenien kuvia ja sisällä vielä erilaisia tarrakuvia. Sitten myyntiin tulivat kerättäviksi tarkoitetut valokuvat albumeineen.
Oheistuotteiden määrä kasvoi kiihtyvää vauhtia. Joitakin artikkeleita piti hankkia viitenä kappaleena, koska yhdessä tuotteessa oli vain yhden yhtyeen jäsenen kuva. Kerääminen ulottui pian jo tikkareiden pakkauslaatikoihin, joiden saamiseksi piti ilmoittautua R-kioskilla epäviralliselle jonotuslistalle.
Aluksi Heta ja Katri keräsivät kumpikin omia sarjojaan, mutta jossain vaiheessa he sopivat työnjaosta, jonka mukaan ihan kaikkea ei tarvinnut hankkia kaksin kappalein.
Televisiosta nauhoitettiin kaikki ohjelmat ja lyhyetkin pätkät, joissa yhtye esiintyi. Ulkomaisissa musiikkilehdissä houkuttelivat virallisten Spice Girls -tuotteiden postimyynti-ilmoitukset, mutta niiden perusteella vanhemmat eivät suostuneet tavaroita tilaamaan.
Konsertti oli huippu
Spice Girls -innostuksen ehdoton huippu oli vuoden 1998 keväällä järjestetty konsertti Helsingissä. Heta ja Katri onnistuivat saamaan liput aivan esiintymislavan eteen ja idolit olivat elävinä melkein kädenojennuksen päässä. Konsertin väliajalla oli tietenkin loistava mahdollisuus tehdä lisähankintoja runsailta myyntipöydiltä.
Suomen konsertin jälkeen yhtyeen alkuperäinen kokoonpano hajosi, kun yksi jäsenistä, Geri, jätti yhtyeen. Geri oli nimenomaan Hetan suosikki, ja ensimmäisen järkytyksen ja surun jälkeen hän päätti lopettaa kokonaan Spice Girls -tuotteiden keräämisen.
Heta ja Katri kuuntelevat edelleen yhtyeen levyjä, mutta kaikenlaisen tiedon ja tavaran kerääminen on loppunut. Joitakin tavaroita tytöt haluavat säilyttää muistoina, mutta muuten kerätyt esineet ovat menettäneet merkityksensä.