Oopperan merkkivuodet -näyttely
Postimuseo järjestää näyttelyn Oopperan merkkivuodet 28.4.–21.8.2011 yhteistyössä Suomen Kansallisoopperan ja Teatterimuseon kanssa. Tänä vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta Kansallisoopperan edeltäjän, Kotimaisen oopperan perustamisesta. Näyttely esittelee Oopperan merkkivuosia historiallisten esineiden, valokuvien, loistokkaiden pukujen ja postimerkkien muodossa.
Näyttelyn tiedote, kuvatekstit ja oheisohjelma
Utställningen Operans milstolpar meddelande
 |
Huom! Painokelpoiset kuvat aukeavat linkeistä kuva 1, kuva 2 jne.
Kuva 1.
Näyttelyssä esillä olevia pukuja Richard Straussin säveltämästä oopperasta Arabella, jonka ensi-ilta oli 25.10.2002 ja Erik Bergmanin säveltämästä oopperasta Det sjungande trädet / Laulava puu, joka sai ensi-iltansa Kansallisoopperan uuden oopperatalon ensimmäisenä kantaesityksenä vuonna 1995. Kuva Heli Nurmi
|
 |
Kuva 2.
Näyttelyssä esillä olevia pukuja, joita on käytetty Suomen kansallisoopperan esityksissä, kun on tarvittu kiinalaisia ja japanilaisia asuja kuorolle. Tällaisia esityksiä ovat olleet mm. Puccinin Turandot ja Leevi Madetojan Okon Fuoko. Kuva Heli Nurmi
|
 |
Kuva 3.
Näyttelyssä esillä olevia oopperan koruaarteita. Vanhimmat korut ja päähine ovat todennäköisesti 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä. Kuva Heli Nurmi
|
 |
Kuva 4.
Aino Ackté (1876-1944) oli ensimmäinen suomalainen kansainvälisesti kuuluisa oopperatähti. Hän oli perustamassa Kotimaista oopperaa 1911 ja kansainvälisiä Olavinlinnan (Savonlinnan) oopperajuhlia 1912. Postimerkki ilmestyi 23.4.1976. Kuva: Postimuseo
|
 |
Kuva 5.
Leevi Madetoja (1887-1947). Sinfonioiden ja lukuisten lauluteosten lisäksi Madetoja sävelsi mm. kaksi oopperaa: Pohjalaisia 1923 ja Juha 1934. Postimerkki ilmestyi 17.2.1987.
|
 |
Kuva 6.
Ilkka Kuusiston Muumiooppera vuonna 1974 tarjosi musiikkiteatteria koko perheelle. Kuva: Suomen Kansallisooppera
|
 |
Kuva 7.
Oopperan kotina toimi 1919-1993 venäläinen Aleksanterin teatteri. Kuva: Suomen Kansallisooppera
|
 |
Kuva 8.
W.A. Mozartin Figaron häät esitettiin Suomalaisessa Oopperassa ensimmäisen kerran vuonna 1922. Sittemmin esityksiä on kertynyt yli 250. Kuva: Suomen Kansallisooppera
|
 |
Kuva 9.
Mozartin Taikahuilu on ollut ohjelmistossa vuodesta 1921. Viimeisin versio sijoittui suomalaiseen maisemaan. Kuva: Suomen Kansallisooppera, Heikki Tuuli
|