Kuin silloin ennen - lasten elämää Rudolf Koivun kuvittamana 10.11.2011 - 3.3.2012

Kuin silloin ennen - lasten elämää Rudolf Koivun kuvittamana -näyttelyn tiedote ja oheisohjelma.

Meddelandet på svenska 

HUOM! Painokelpoiset kuvat aukeavat linkeistä kuva 1, kuva 2. jne.

Kuva 1.

Rudolf Koivulla (1890-1946) oli erinomainen kosketuspinta lasten elämään, sillä hän oli yksi Suomen merkittävimpiä lastenkirjojen kuvittajia.

 

 

Kuva 2.

Lapset huolehtivat usein myös perheen kotieläimistä.  

Kuvalähde: Amerin Kulttuurisäätiö

 

Kuva 3.

Jokapäiväiset tavalliset kotityöt veivät paljon aikaa. Lasten kuului osallistua töihin niin maaseuduilla kuin kaupungeissa.

Kuvalähde: Amerin Kulttuurisäätiö

 

Kuva 4.

Lapset puettiin siististi. Lasten vaatteet valmistettiin usein aikuisten vanhoista kuluneista vaatteista.

Kuvalähde: Amerin Kulttuurisäätiö

 

Kuva 5.

Pimeinä talvi-iltoina kerrottiin satuja, tarinoita ja kummitusjuttuja. Sadut kertoivat jännittävistä asioista, merihirviöistä ja peikoista, mutta myös iki-ihanista keijuista, prinsessoista, prinsseistä tai Nukkumatista.

Kuvalähde: Amerin Kulttuurisäätiö

 

Kuva 6.

Hampaat olivat monille ongelma. Hammaslääkäreitä oli harvassa ja särkevät hampaat vedettiin kotikonstein hohtimilla pois.

Kuvalähde: Amerin Kulttuurisäätiö

 

Kuva 7.

Joulu oli vuoden odotetuin juhla. Se keskeytti keskitalven pimeän ja kylmän vuodenajan.

Kuvalähde: Amerin Kulttuurisäätiö