Suomen Postin tarina 1638-2003
Jukka-Pekka Pietiäisen esipuhe kirjaan Postia kaikille, joka julkaistiin vuonna 1998:
Julkaisin vuonna 1988 laajan kaksiosaisen suomenkielisen 1200-sivuisen Suomen postin historian ja sen ruotsinkielisen ja englanninkielisen lyhennelmän. Minulla ei tuolloin ollut PC:tä, ei telefaksia, ei kännykkää, ei sähköpostia eikä internet-yhteyttä, joita kaikkia olen käyttänyt hyväksi tätä kirjaa kirjoittaessani. Suomen itänaapurina oli tuolloin Neuvostoliitto, Baltian maat eivät olleet itsenäisiä ja Saksoja oli kaksi.
Maailma on siis mennyt eteenpäin. Jos minun olisi pitänyt tuolloin ennustaa miten suuria ja nopeita muutoksia Postin toimintaympäristössä ja toimintatavoissa tulee tapahtumaan, väärin olisin arvannut.
En olisi uskonut että suurin osa tämän päivän Postin tutkimus- ja tuotekehityspanostuksista suunnattaisiin sähköisten viestinvälityksen ratkaisujen, logistiikka tukevien it-ratkaisujen ja Postin sähköisen asiakaspalvelun, sähköisen asioinnin, kehittämiseen. Tai että nämä it- ja mobiiliratkaisut liittyisivät muun muassa tilaamiseen, laskuttamiseen, varastonhallintaan, verkkokauppaan sekä paikantamiseen ja digikarttoihin. Tai että lisäksi panostettaisiin "tuotehallintaprosessin kehittämiseen" sekä käynnistettäisiin mittava "jakelutuotteiden uudistushanke". Ajat ovat siis muuttuneet postitalonpoikien, postimestarien ja postineitien ajoista.
Tämän kirjan tavoite on kahtalainen. Yhtäältä haluan kertoa Suomen Postin tarinan. Säännöllinen postinkuljetus on ollut Suomessa arkipäivää 365 vuotta ja on sitä edelleenkin nopeasti tietoteknistyvässä yhteiskunnassamme. Postinkuljetus on niin kiinteä osa jokapäiväistä elämäämme, että huomaamme sen yleensä vain silloin, kun posti tulee jostakin syystä myöhässä tai ei ollenkaan. Haluan muistuttaa, että Posti on ollut osa suomalaista yhteiskuntaa muuttuvalla tavalla näiden vuosisatojen aikana.





